Ekan adventin jälkeispäivät

 

image.jpg

Viitasen Piian siivittämänä lähden ruokaostoksille, ja aion samalla vilkuilla lahjasuunnitelmalistaani läpi. Sunnuntaina on laulettu taas Hoosiannat, tosin me laulettiin kuoron kanssa jo perjantaina. Adventin aika on kiva, kynttilät syttyy ja valo lisääntyy. Inhoan yleensä joulua ja siihen valmistautumista, mutta tänä vuonna odotan sitä jostain syystä. Menee ehkä hormonien piikkiin? Kummasti päässä soi lähes nonstoppina all I want for christmas is you. 😉

Suhteet Oma elämä Raskaus ja synnytys

Jouluneule?

#Momfie-blogia selaillessa päätin nyt esitellä omaa mamailuvaateosastoa. Tai siis äidin vaatekaapistahan nää kaikki neuleet on. Yritän kuumeisesti päättää, minkä laitan mahailukuvienottosessioon. Aattelin, että saan siitä mun isovanhemmille kivat joululahjat kun teetän nätin kuvan ja ostan siihen kivat kehykset ja käärin pakettiin!

Noin muutoin jouluhommat on vähän kesken… Mitään lahjoja ei oo hankittuna, suurimmaksi osaksi mietittynä kylläkin. Joulukorttien askartelu on vähän vaiheessa vielä. Ja sitten pitäisi päättää, missä joulun vietän! Onneksi pääsen pari päivää ennen aattoa muuttamaan pois muiden nurkista ja laittamaan kotia vähän kuntoon. Tai eihän sitä tiedä miten paljon enää niillä viikoilla jaksan, vaikka laskettuun aikaan onkin silloin pari kuukautta. Nytkin tuntuu välillä, että sohvan ja sängyn väli on riittävän rasittava ravata. Tosin viime päivinä vauveli on viihtynyt kovin mun kylkiluiden tuntumassa ja painanut keuhkoja ja vatsalaukkua niin, että syöminenkin on ahdistanut. Joten saa nähdä, millaisessa muuttokunnossa kolmen viikon kuluttua ollaan!

Huomenna alkaa joulukuu, aikas ihanaa!

image.jpg

image.jpg

image.jpg

image.jpg

 

Muoti Oma elämä Raskaus ja synnytys Päivän tyyli