Oivalluksia, persoonia, kutkuttavia juttuja ja kirjoitustaitoa – näitä blogeja seuraan
Seuraa toivepostaus. Ennen tätä toivetta olin jo hahmotellut otsikkotasolla kirjoitusta, jossa kerron, mitä blogeja seuraan. Vaikka nykysuunta taitaa olla sosiaaliseen mediaan keskittyvä, tykkään lukea blogeja. Oikeastaan tykkään enemmän lukea blogeja kuin esimerkiksi katsella TikTok-videoita tai Instagramin Reelsejä. Taidan olla vanhanaikainen, mutta minusta Instagram on kuvakerrontaan, blogeista saan luettua pidempiä stooreja.
Seuraamissani blogeissa on muutamia yhteneväisyyksiä, ja oikeastaan nyt listatessani näitä huomasin, että minulla taitaa olla aivan tietyt kriteerit seuraamilleni blogeille ja bloggaajille. Minut koukuttava blogi on aina persoonallinen eikä koskaan toista jo jonkun toisen tekemää.
Bloggaaja on rohkea tarinankertoja ja uskaltaa ammentaa omasta arjestaan omalla vankkumattomalla tyylillään.
Blogista tulee kiehtova, kun siinä esitetään riittävästi todisteaineistoa eli kuvia – tykkään hyvistä kuvista, kauniista kuvista, kivoista kuvista ja kuvista, jotka ilmentävät kirjoittajan arkea.
Jään helposti koukkuun blogiin, jossa kirjoitukset ovat oivaltavia, enkä lue lainkaan blogeja, joiden kieliasu on ala-arvoinen, heikko tai täysin suomen kielen kieliopin vastainen. En vain pysty. Ja olen siitä pahoillani, sillä moni hyvä juttu voi jäädä lukematta heikon kielen takia. Oivaltava on usein myös ajankohtainen, pureutuva ja analyyttinen. Aina kuitenkin kirjoittajansa näköinen.
Luettava blogijuttu ei saisi olla liian pitkä, liian lyhyt eikä missään tapauksessa tylsä. Pelkkä päiväkirjamainen kirjoitustyyli ei vetoa minuun, ja minusta jokaisessa blogijutussa pitää olla jonkinlainen koukku, johon lukija tarttuu.
Pidän siitä, ettei kaikkea avata, vaan lukijalle jätetään pureksittavaa. Sekin on oivaltavaa kirjoittamista.
My day -tyyppiset jutut ovat toimivia, kunhan niitä ei toista liian usein. Olen avoin uudelle ja uusille kirjoittajille ja seuraankin päivittäin esimerkiksi Lilyn tarjontaa – mitähän uutta on tarjolla?
Kutkuttavia tarinoita omalla persoonallisella tyylillään tarjoavia ja minut hurmanneita blogeja ovat:
Olen seurannut Iida useita vuosia. Iida hurmaa uskomattoman upeilla kuvillaan ja rohkeillakin sisällöillään. Iida elää täysin erilaista elämää kuin minä, mutta jokin hänen tarinassaan kutkuttaa ihan mielettömästi. Iida kirjoittaa säännöllisesti omasta arjestaan päiväkoti-ikäisen Eemin kanssa ja ottaa kantaa ajankohtaisiin ilmiöihin. Iidan hymy sulattaa ikiroudan.
Onko oivaltavampaa kuin Saara Helkalan tekstit? Ei ole. Törmäsin blogiin sattumalta Lilyssä muutama vuosi sitten ja jäin heti koukkuun. Saara on Lissabonissa asuva graafinen suunnittelija, jolla on sana ja kynä hallussa. Tekstit ovat persoonallisia ja saavat suuni hymyyn aina. Blogin kirjoittaja on paitsi taitava tekstinikkari myös huikea kuvittaja.
Olen seurannut Juliaa pitkään ja monissa kanavissa. Hän on kiehtova persoona ja kirjoittaa suomen kieltä taiten. Juliaihminen siirtyi Lilystä omalle sivustolleen, ja olen tykästynyt entistä enemmän erityisesti hänen tapaansa kirjoittaa omasta arjestaan.
Blogin kirjoittaja on humoristi, joka osaa nauraa myös itselleen.
Arjen kuvaukset ovat rehellisiä ja vertaistuellisia. Julia on kirjoittanut myös kaksi tietokirjaa: Kaikki rahasta ja Kaikki kuluttamisesta – suosittelen lukemaan!
Terveydellä, Saara on ihana! Saaralla on omat verkkosivut, joista hänen bloginsakin nykyään löytyy. Saara on raikas, reipas ja osaava nainen, jolla on paljon asiaa hyvinvoinnista. Suosittelen blogia ja podcastia! Saara on yksi parhaimmista podcast-äänistä, jonka tiedän.
Villiviinin Maria on runotyttö vailla vertaa. Hän on nuori lukion äidinkielen opettaja, jonka elämässä minua kiehtoo aivan tietynlainen vapaus. Rentous.
Vaikka elämä ei aina ole kivaa ja anna parastaan, kirjoituksista välittyy aitous ja rauhallisuus.
Marian kuvat ovat kauniita ja tekstit taidokkaita. Maria uskaltaa olla oma itsensä, ja se välittyy blogista.
Ihanan tavallista. Lukija pääsee mukaan arjen tohinaan ja kurkistamaan journalistin päiviin. Villasukan postaukset ovat persoonallisia ja ajanhermolla.
Elämä on -blogi on melko uusi tuttavuus. Pidän siitä, että kirjoittaja sijoittuu täysin erilaiseen ”genreen” kuin kaikki muut seuraamani blogit. Eija on paljon puuhaavaa eläkeläinen, joka kirjoittaa arjestaan rehellisesti.
Satunnaista on Lilyn ulkopuolelta (kuten moni hyvä blogi). Pidän erityisesti kirjoittajan persoonallisesta ja taiteellisesta otteesta. Runot ovat todella taiten kirjoitettuja, ja blogiin on koottu kivoja oivalluksia työn ja kotiarjen havainnoista.
Blogi on varmaan ensimmäisiä, joihin koukutuin Lily-pohjassa. Elämää Isossa-Britanniassa. Kauniit, laadukkaat kuvat ja selkeät, pitkät kirjoitukset – tykkään!
Näiden lisäksi luen säännöllisesti muun muassa seuraavia blogeja:
Tulipa melkoinen listaus ja postaus, ja edelleen jotkin seuraamani blogit jäivat mainitsematta. Niistä joskus toiste sitten!
Tähän on tultu.
Minna