Oivalluksia, persoonia, kutkuttavia juttuja ja kirjoitustaitoa – näitä blogeja seuraan

Seuraa toivepostaus. Ennen tätä toivetta olin jo hahmotellut otsikkotasolla kirjoitusta, jossa kerron, mitä blogeja seuraan. Vaikka nykysuunta taitaa olla sosiaaliseen mediaan keskittyvä, tykkään lukea blogeja. Oikeastaan tykkään enemmän lukea blogeja kuin esimerkiksi katsella TikTok-videoita tai Instagramin Reelsejä. Taidan olla vanhanaikainen, mutta minusta Instagram on kuvakerrontaan, blogeista saan luettua pidempiä stooreja.

Nainen tulppaanikimppu kädessä

Seuraamissani blogeissa on muutamia yhteneväisyyksiä, ja oikeastaan nyt listatessani näitä huomasin, että minulla taitaa olla aivan tietyt kriteerit seuraamilleni blogeille ja bloggaajille. Minut koukuttava blogi on aina persoonallinen eikä koskaan toista jo jonkun toisen tekemää.

Bloggaaja on rohkea tarinankertoja ja uskaltaa ammentaa omasta arjestaan omalla vankkumattomalla tyylillään.

Blogista tulee kiehtova, kun siinä esitetään riittävästi todisteaineistoa eli kuvia – tykkään hyvistä kuvista, kauniista kuvista, kivoista kuvista ja kuvista, jotka ilmentävät kirjoittajan arkea.

Jään helposti koukkuun blogiin, jossa kirjoitukset ovat oivaltavia, enkä lue lainkaan blogeja, joiden kieliasu on ala-arvoinen, heikko tai täysin suomen kielen kieliopin vastainen. En vain pysty. Ja olen siitä pahoillani, sillä moni hyvä juttu voi jäädä lukematta heikon kielen takia. Oivaltava on usein myös ajankohtainen, pureutuva ja analyyttinen. Aina kuitenkin kirjoittajansa näköinen.

Luettava blogijuttu ei saisi olla liian pitkä, liian lyhyt eikä missään tapauksessa tylsä. Pelkkä päiväkirjamainen kirjoitustyyli ei vetoa minuun, ja minusta jokaisessa blogijutussa pitää olla jonkinlainen koukku, johon lukija tarttuu.

Pidän siitä, ettei kaikkea avata, vaan lukijalle jätetään pureksittavaa. Sekin on oivaltavaa kirjoittamista.

My day -tyyppiset jutut ovat toimivia, kunhan niitä ei toista liian usein. Olen avoin uudelle ja uusille kirjoittajille ja seuraankin päivittäin esimerkiksi Lilyn tarjontaa – mitähän uutta on tarjolla?

Tulppaanit käsivarsilla

Kutkuttavia tarinoita omalla persoonallisella tyylillään tarjoavia ja minut hurmanneita blogeja ovat:

Iidan matkassa

Olen seurannut Iida useita vuosia. Iida hurmaa uskomattoman upeilla kuvillaan ja rohkeillakin sisällöillään. Iida elää täysin erilaista elämää kuin minä, mutta jokin hänen tarinassaan kutkuttaa ihan mielettömästi. Iida kirjoittaa säännöllisesti omasta arjestaan päiväkoti-ikäisen Eemin kanssa ja ottaa kantaa ajankohtaisiin ilmiöihin. Iidan hymy sulattaa ikiroudan.

Visual Diary

Onko oivaltavampaa kuin Saara Helkalan tekstit? Ei ole. Törmäsin blogiin sattumalta Lilyssä muutama vuosi sitten ja jäin heti koukkuun. Saara on Lissabonissa asuva graafinen suunnittelija, jolla on sana ja kynä hallussa. Tekstit ovat persoonallisia ja saavat suuni hymyyn aina. Blogin kirjoittaja on paitsi taitava tekstinikkari myös huikea kuvittaja.

Juliaihminen

Olen seurannut Juliaa pitkään ja monissa kanavissa. Hän on kiehtova persoona ja kirjoittaa suomen kieltä taiten. Juliaihminen siirtyi Lilystä omalle sivustolleen, ja olen tykästynyt entistä enemmän erityisesti hänen tapaansa kirjoittaa omasta arjestaan.

Blogin kirjoittaja on humoristi, joka osaa nauraa myös itselleen.

Arjen kuvaukset ovat rehellisiä ja vertaistuellisia. Julia on kirjoittanut myös kaksi tietokirjaa: Kaikki rahasta ja Kaikki kuluttamisesta – suosittelen lukemaan!

Terveydellä, Saara

Terveydellä, Saara on ihana! Saaralla on omat verkkosivut, joista hänen bloginsakin nykyään löytyy. Saara on raikas, reipas ja osaava nainen, jolla on paljon asiaa hyvinvoinnista. Suosittelen blogia ja podcastia! Saara on yksi parhaimmista podcast-äänistä, jonka tiedän.

Villiviini

Villiviinin Maria on runotyttö vailla vertaa. Hän on nuori lukion äidinkielen opettaja, jonka elämässä minua kiehtoo aivan tietynlainen vapaus. Rentous.

Vaikka elämä ei aina ole kivaa ja anna parastaan, kirjoituksista välittyy aitous ja rauhallisuus.

Marian kuvat ovat kauniita ja tekstit taidokkaita. Maria uskaltaa olla oma itsensä, ja se välittyy blogista.

Villasukka

Ihanan tavallista. Lukija pääsee mukaan arjen tohinaan ja kurkistamaan journalistin päiviin. Villasukan postaukset ovat persoonallisia ja ajanhermolla.

Elämä on

Elämä on -blogi on melko uusi tuttavuus. Pidän siitä, että kirjoittaja sijoittuu täysin erilaiseen ”genreen” kuin kaikki muut seuraamani blogit. Eija on paljon puuhaavaa eläkeläinen, joka kirjoittaa arjestaan rehellisesti.

Satunnaista

Satunnaista on Lilyn ulkopuolelta (kuten moni hyvä blogi). Pidän erityisesti kirjoittajan persoonallisesta ja taiteellisesta otteesta. Runot ovat todella taiten kirjoitettuja, ja blogiin on koottu kivoja oivalluksia työn ja kotiarjen havainnoista.

Pilkettä

Blogi on varmaan ensimmäisiä, joihin koukutuin Lily-pohjassa. Elämää Isossa-Britanniassa. Kauniit, laadukkaat kuvat ja selkeät, pitkät kirjoitukset – tykkään!

Valkoiset tulppaanit vaasissaNäiden lisäksi luen säännöllisesti muun muassa seuraavia blogeja:

Tuulen havinaa

SMTHNG GOOD

I don´t speak Polish

Tulipa melkoinen listaus ja postaus, ja edelleen jotkin seuraamani blogit jäivat mainitsematta. Niistä joskus toiste sitten!

Tähän on tultu.

Minna

Puheenaiheet Oma elämä Runot, novellit ja kirjoittaminen Ajattelin tänään

Nämä päivät ovat raskaita

Näin ajattelin kirjoittaa omasta ja mieheni toipilasajasta. Siitä, miten päivät toistavat itseään ja miten pienet näppärät pyynnöt ja kaikenlaiset ikään-kuin-hoitotoimenpiteet alkavat ärsyttää. Nämä päivät ovat olleet pitkiä. Kelloa on katsottu. Olen lähtenyt ajelemaan, kävelemään, kauppaan, apteekkiin ja alakertaan päästäkseni hengähtämään. Kerran menin saunomaan, vaikka en saunojaihminen olekaan – siellä sain olla hetken yksin. Nämä päivät ovat olleet väsyneitä, pitkävetisiä ja jollakin oudolla tavalla tyhjiä.

Mutta sitten.

Viime torstaiaamuna Venäjä hyökkäsi Ukrainaan. Sota oli alkanut.

Pimeä maisema merelle

Yhtäkkiä oma elämä, toipilasaika, miehen passaaminen, ummehtunut koti-ilma, siivoton makuuhuone ja kaiken kaikkiaan varsin pienet ympyrät eivät enää tuntuneetkaan ärsyttäviltä, kurjilta tai pitkästyttäviltä. Näinä päivinä omat murheet – ne maailman pienimmät ja pian ohimenevät – tuntuvat niin pieniltä, että sanat eteisen sepelistä, kaiken kastavasta vesisateesta ja toipumisajan rajoitteista kannattaa nielaista ennen ääneen vouhottamista. Nämä päivät ovat raskaita.

Ne ovat erikoisia, ilottomia ja pimeitä. Kevätaurinkokaan ei niitä pelasta.

Sydämeni ja sympatiani ovat Ukrainassa, mieli palaa toiseen maailmansotaan. Yläkoulun kahdeksannen luokan historian kirjassa kerrottiin, miten Hitler varustautui sotaan, liitti naapurimaita Saksaan, ja niin toinen maailmansota käynnistyi Saksan hyökätessä Puolaan vuonna 1939. Käyn mielessäni läpi maailman sodan syitä ja syntyä sekä jälkiseurauksia. Jälleenrakennusta. Meillä on edessämme pitkä tie.

Eniten surettavat nuoret. Ensin tuli koronapandemia, nyt he joutuvat näkemään ja kokemaan sodan. On selvää, että tämä kaikki jättää jälkensä ihan samalla tavalla kuin aiemmat sodat, 90-luvun lama ja yhä edelleen riehuva ja muuntautuva koronavirus.

Nuorten arki muuttuu ja mieli järkkyy.

Heti toiseksi eniten surettavat ne vanhukset, jotka ovat jo kerran sodan eläneet. Toiset heistä rintamalla, toiset evakossa. Osa on menettänyt isänsä tai isoisänsä rintamalla. Kaikki heistä ovat joutuneet kokemaan sodan kauhun.

Muistan nyt 91-vuotiaan isoäitini kertoneen evakkomatkasta. Hän oli tuolloin 10-vuotias. Hevoskärryn perään äidin ja sisarusten lisäksi oli nostettuna vanha puinen keinutuoli. Matka oli pitkä ja harmaa. Kun havahduin muistelmistani, päätin, että päivän tärkein to do olisi ”Soita mummolle!”

Sinivioletti maisema merelle

Nämä päivät ovat raskaita. Kun näen uutisista ja ajankohtaisohjelmista Ukrainan hätää, kellareihin majoittuneita perheitä, synnyttäviä äitejä ja toivottomia lasten katseita, tämä kaikki tuntuu musertavalta. Kaiken alleen jättävältä.

Mikä ylläpitää näin järjetöntä pahuutta?

Ulkoministeri Haavisto kehotti suomalaisia rauhoittumaan, sillä Venäjä ei uhkaa tällä hetkellä meitä. Yritän tuudittautua tähän muistutukseen –  en voi kuin elää päivän kerrallaan. Yritän myös ylläpitää toivonkipinää, toivoa parasta. Olen päättänyt kuunnella, katsella tai lukea sotauutisia kahdesti päivässä, sillä jatkuva seuraaminen johtaa nopeasti uutisähkyyn. Tarvitsen tietoa ja janoan sitä, mutta rajansa kaikella.

Yritän ylläpitää normaalia arkeamme (tai tätä seminormaalia toipilasarkea). Teen töitä, tapaan ystäviä, lenkkeilen, teen kotitreenejä ja yritän saada sodan pois mielestäni. Touhuan kymmenvuotiaan kanssa ja huolehdin omaan laiskaan tahtiini huushollistamme.

Onneksi olen saanut jo palata sairauslomalta töihin!

Tähän on tultu.

Minna

Puheenaiheet Oma elämä Ystävät ja perhe Ajattelin tänään