Lupaa ja vaikene kuin Hugh Jackman

Kuva: Minerva

Kuvittele, että näet elämäsi Suuren Rakkauden menevän naimisiin toisen ihmisen kanssa. 

Kuusi vuotta myöhemmin kuulet, että hänen puolisonsa on murhattu.

Hautajaisissa toivot näkeväsi elämäsi rakkauden edes vilaukselta. Lesken paikalla suree kuitenkin joku aivan toinen henkilö.

Kuta kuinkin tästä käynnistyvät Harlan Cobenin hiuksia nostattavan trillerin Lupaa ja vaikene tapahtumat. 

Kun yliopiston opettaja Jake Fisher tapaa salaperäisen Natalien, on alusta asti selvää, että kyseessä ovat elämää suuremmat tunteet. Suhde päättyy kuitenkin yhtä nopeasti kuin alkoikin, sillä yks kaks Natalie ilmoittaa menevänsä naimisiin toisen miehen kanssa. Samalla nainen pakottaa Jaken lupaamaan, ettei tämä yritä enää koskaan ottaa häneen yhteyttä. Jake pystyy pitämään lupauksensa kuusi vuotta, mutta tieto Natalien aviomiehen, Toddin, murhasta sekä ventovieraan lesken näkeminen Toddin hautajaisissa, saavat miehen ajatuksiin. Missä on Natalie? 

Tarinan uskottavuus: nolla. Haloo, Jake lähtee etsimään Natalieta, koska tämä ei ollut miehensä hautajaisissa. Jake on tavannut Natalien edellisen kerran kuusi vuotta aiemmin, muttei pysähdy kertaakaan pohtimaan esimerkiksi sellaisia melko varteen otettavia vaihtoehtoja kuin että Natalie ja Todd olisivat voineet erota, tai Natalie kuolla. Mutta jos tarinan lievästä tökkivyydestä pääsee yli, sen viihdyttävyys onkin sitten aivan omaa luokkaansa. Jopa tällainen antidekkaristi kuin minä luki kirjan kahdessa päivässä, niin koukuttava se oli. Niin. Kunnes koitti loppuratkaisun paikka. Tarina vetää ihan viime metreille saakka, kunnes se lässähtää parilla viimeisellä sivulla kuin Arhinmäki Leijonien mitalijuhlissa.

Viimeisille sivuille asti kirjaa lukee kuin Hollywood-elokuvaa katsoisi ja sellaista siitä jo tehdäänkin. Leffan ohjaa Ben Affleck ja pääosassa nähdään Hugh Jackman. Liekö kirjan viimeiset käänteet kirjoitettu leffaa ajatellen? Hyytävän koukuttava tarina ei vain mielestäni tarvitsisi vaaleanpunaisilla hattaroilla kuorrutettua romanttista loppua. 

Kovin mukaansa tempaavaa on Harlan Cobenin teksti heti ensiriviltä alkaen. Vai mitä sanotte tästä ?

I sat in the back pew and watched the only woman I would ever love marry another man.

Harlan Coben: Six Years (Suom. Lupaa ja vaikene, Minerva 2014)

Kommentoi

You must have Javascript enabled to use this form.