5 syytä päivittää blogi eli kirjabloggari harmaita hiuksia hankkimassa
- Harmaiden hiusten lukumäärä vähenee huomattavasti, jos blogitauko ei veny liian pitkäksi. Tämä on muuten fakta. Tauolta palattua ei ole yhtään kiva huomata tauolta, että blogiyhteisö on sillä välin siirtynyt uudelle alustalle, jota pitäisi opetella käyttämään. Vinkki: Varaa itsellesi välittömästi aika kampaajalle, koska harmaat hiukset kasvavat samassa suhteessa tuskanhikipisaroiden määrän kanssa.
- Jos blogitauko venyy liian pitkäksi, blogisi unohtuu. Oikeasti. (Tämä kohta ei vaadi käyntiä kampaajalla muutoin kuin lohdutusmielessä. Tai silloin, jos haluat päivittää profiilikuvasi. Mikä saattaa olla ihan paikallaan, jos edellinen on viisi vuotta vanha. Tai sitä ei ole.)
- Jos mikään muu ei auta, harmaita hiuksia pullahtelee pää täyteen vaikka olet juuri käynyt värjäämässä hiukset, hakkaat päätä seinään ja olet valmis heittämään tietokoneen jorpakkoon, koska uuden alustan käyttäminen on sairaan vaikeaa, älä luovuta. Pyydä apua vaikka bloggariyhteisöltä. Hengitä syvään. Syö suklaata. Juo kahvia.
- Jos blogin päivittäminen ei vieläkään onnistu, toista edellisen kohdan vinkit. Ehkä lukijat ymmärtävät ja palaavat takaisin?
- No niih. Nyt tiedätte syyn pitkään poissaoloon ja siihen, miksi blogini näyttää tällä hetkellä toooodella kummalliselta. Ehkä tämä tästä vielä. Muutokset ovat hyvästä, sanotaan.
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.
Tsemppiä! Opetteleminen on sen vaivan arvoista, tällä WordPressillä voi tehdä kaikkea kivaa, esim. upottaa kirjailijoiden twiittejä suoraan postauksiin. 🙂
Kiva, kun palasit blogi-ilmoille. 🙂