Chick lit-bloggaajana Radio Moreenin haastattelussa (eli kaikkea sitä tuleekin sanottua)

Kun Radio Moreenin toimittaja pyysi mukaan chick litiä käsittelevään ohjelmaan, ilahduin ikihyviksi.

Täällä Iris ihmemaassa, over and out.” Sieluni silmin näin, miten keskustelisin henkevästi tästä itselleni niin rakkaasta kirjallisuudenlajista. (Valitettavasti sieluni silmät näkivät kuitenkin alter egoni, tuon puheliaan ja ulospäinsuuntautuneen, poikkeuksellisen upean naisihmisen, joka ei jännitä koskaan.)

En vain kauheimmissakaan kuvitelmissani aavistanut, että joutuisin haastattelua edeltävänä iltana hammaslääkäriin, tuohon arkielämän kidutuslaitokseen. Itkin, rimpuilin ja anelin, mutta mikään ei auttanut. Kauhistuttava pora läheni hammastani, enkä voinut sille mitään. (Ja kyllä, se oli juuri niin kamalaa kuin voitte kuvitella.) Ehkä aamuksi sovittu puhelinhaastattelu sujuisi kuitenkin mukavammin, kun hammasta ei särje, lohduttauduin. Ei se sujunut.

Illalla poskeni turposi kuin pullataikina. Kun aamulla avasin suuni, puheeni muistutti lähinnä Harry Potterin kärmeskieltä. Ässät olivat ssssössöä ja ärrät olivat muuttuneet j-kirjaimiksi. Mies kehotti avaamaan käheää ääntä lukemalla Hesaria ääneen. Ei auttanut, sössötin edelleen.

Kun puhelin sitten soi, olin hermostunutta hyytelöä. Jännityksestä huolimatta toivoin, että sanat pysyisivät hallussani, eivätkä karkaisi minulle vahingoniloisesti vilkutellen jonnekin kauas ulottuvistani.

Ensin puhelimessa oli aivan hiljaista. Sitten kuulin pienen äänen. ”Kuuluuko?” Ei kuulu. ”Kuuluuko nyt?” Ei kuulu edellenkään. Ei vieläkään. No nyt kuuluu vähän jotakin.

Vihdoin haastattelu alkoi. Puhelin pysyi hädin tuskin kädessä. Pää oli tyhjä kuin pankkitili. 

Toimittaja pyysi minua määrittelemään chick litin genrenä ja kertomaan, mikä siinä minua kiehtoo. Näin jälkikäteen on hyvä uskotella itselleen, että olisin varmasti vastannut järkevästi, ellei kieleni olisi ollut tilapäisesti halvaantunut. 

Tuijotin illalla kirjoittamaani muistilappua ja lamaannuin kauhusta: lapussa oli kokonaista kolme termiä. Ryhdyin sitten niiden avulla selittämään maanista vauhtia, että chick litissä minua viehättää erityisesti huumori, lämminhenkisyys sekä ajan henki (eli se, kun esimerkiksi nousukaudella chick litissä työskenneltiin hienoissa työpaikoissa ja suurkaupungeissa jne, niin nyt muutetaan maalle/pienille paikkakunnille, tullaan irtisanotuiksi töistä, ryhdytään yksinyrittäjiksi jne.) Ja että mielestäni nämä termit myös kuvaavat genreä melko hyvin. Ja koska muistilapussani ei lukenut mitään muuta, toistin nämä asiat varmemmaksi vakuudeksi vielä pari kolme kertaa. Neljä, tai viisi, paremminkin. Ehkä kuusi. Kuulin kyllä toistavani itseäni, mutta en voinut sille mitään. 

Toimittaja ei keskeyttänyt minua, joten jatkoin neuroottista höpöttämistä. Kerroin pitäväni myös siitä, miten chick lit-kirjailijat ”vanhentavat” hahmojaan itsensä mukana, eli kirjoittavat oman ikäisistään ihmisistä. Monet kirjailijat, kuten Marian Keyes, lainaavat tarinoihin paljon omasta elämästään, mikä tekee hahmoista aitoja. Ja aidon oloisiin hahmoihin on lukijan helppo samaistua, mikä lienee yksi osa chick litin viehätystä. Jokainen sählää joskus (luulisin). (Uskokaa pois, tämäkin kuulosti paljon järkevämmältä omassa päässäni.  Not so much kun kuulin selittäväni näitä radiosta.)

Mitään tämän järkevämpää en saanut sanottua (kärmeskielellä puhuminen on hyvin vaikeaa). 

Viime viikolla ohjelma sitten tuli ulos. Oman äänensä kuulemisen radiosta täytyy olla yksi ihmiskunnan kauheimmista kokemuksista. Verrattavissa liitutaulun kirskuntaan tai hammaslääkärin poraan. Kuka on tuo oudon matalalla äänellä puhuva nainen? Miksi se hihittää kesken kaiken noin omituisesti? Miksi se selittää noin älyttömiä? Miksi, voi miksi, se ei sano mitään järkevää? Se en voi olla minä.

Koska toimittajan kysymyksiä olisi kuitenkin hauska pohdiskella pidempäänkin, kysynkin mikä on sinusta chick litin viehättävin piirre? Miten sinä määrittelisit chick litin? Entä oletko törmännyt chick litiin liittyviin ennakkoluuloihin? 

 

Marian Keyesin reseptillä kenkiä III.jpg

                                                    Marian Keyesin reseptillä tekemiäni kenkäkeksejä.

                                                              Ohje löytyy kirjasta Saved by Cake

Kommentit (7)
  1. Miehet katsokaas kirjoittavat dicklitia…. se on paljon vakavampi ja arvokkaampi kirjallisuuden laji 😉

     

    No voihan karmeskieli sentaan, en kylla usko hetkeakaan etta kuulostit miltaan muulta kuin omalta hurmaavalta itseltasi.

     

    Olen aika lailla samoilla linjoilla sun kanssa, huumori ja lamminhenkisyys viehattavat myos minua.

    1. No nimenomaan…. 😀 Ja miten usein dicklit /lad lit -nimityksiä edes kuulee käytettävän? Nick Hornbyä ja kumppaneita pidetään yleisesti hyvinä kirjailijoina ja heidän kirjoistaan puhutaan ”kirjallisuutena” -ilman etuliitettä – mutta sitten kun puhutaan yli 22 miljoonaa kappaletta maailmanlaajuisesti myyneestä Marian Keyesistä, niin mainitaan kyllä aina, että chick lit -kirjailija. Pitää varmaan tarttua tähän aiheeseen ja kirjoittaa siitä laajemmin 🙂

      Kiitos Madame M <3 

  2. Tosi hienoa, että sinua on haastateltu chick litistä radioon! Uskon, että haastattelu on sujunut paremmin kuin itse ajattelet, sillä ainakin nuo kertomasi chick litin ominaispiirteet olivat tosi osuvia! Ajan hengen näkyminen kirjoissa on osuva huomio, sillä niinhän se juuri menee. 

    Oletko muuten koskaan törmännyt sellaiseen chick litiin, jota et ole pystynyt lukemaan loppuun? Itse olen, useammankin kerran. Toki olen törmännyt muissakin genreissä vastaavaan. Mutta mielestäni chick lit -termi on liian väljä, ja ehkä siitä johtuu se, että genreä usein vähätellään. Olen huomannut, että joissakin chick lit -kirjoissa on arvosteluissa mainittu sanat ”laadukas chick lit” tms. Niin kuin olen varmaan aiemminkin toitottanut, mielestäni Marian Keyesin kirjat ovat timantteja, kun taas jotkut kirjailijat, joiden nimetkin olen unohtanut, tuottavat pääsiäismunasormus-tasoista kirjallisuutta.

    Itseäni miellyttää chick litissä eniten oikeastaan ne piirteet, joista itsekin mainitsit: huumori, lämminhenkisyys, aidon tuntuiset hahmot. Ärsyttävintä ovat yllätyksettömät loput ja joidenkin kliseiden viljeleminen.

    Mielestäni on huvittavaa, että chick litiin suhtaudutaan usein vähättelevästi, kun taas miesten vastaavaan genreen (jota edustaa mielestäni esim. Lee Childin Jack Reacher -kirjat) ei suhtauduta samalla tavalla. Vai suhtaudutaanko?

    Mitähän chick lit -uutuuksia joulumarkkinoille on tulossa? Niistä toivoisin postausta 🙂

     

    1. Kiitos Kahvittelija, ihanasta kommentistasi! Tuli todella hyvä mieli. Mietin kauhuissani jälkeen päin, että jätinkö todella sanomatta haastattelussa aika olennaisen asian, että noiden mainitsemieni piirteiden lisäksi chick lit on naisten naisille naisista kirjoittamaa kirjallisuutta. Ja että termi ymmärretään usein jotenkin väärin. Ääh, toivottavasti tämän siellä sanoin kuitenkin. Tai toimittaja sanoi. Tai ihmiset jo tietävät. Tai ohjelmaa ei kuunnellut kukaan. Noh, liian myöhäistä katua…

      Olen törmännyt tuohon mitä kysyit, eli ruokottoman huonosti kirjoitettuun chick litiin useasti (toki myös muissa genreissä, kuten totesit). Chick litissä tuntuu usein, että kun yksi kirjailija keksii hyvän uuden ”kaavan” (kuppikakut, maalle muutto, AGA-kaasuliesi), niin sitten sillä samalla kaavalla syntyy kirjoja kuin sieniä sateella. Jos kirjat ovat hyvin kirjoitettuja, se ei haittaa ja kirjoja on hauska lukea, mutta välillä kirjat ovat niin kökköjä, ettei saa loppuun luettua… 

      Ja kyllähän se välillä huvittaa, että jaaha, ei kirjaa ilman AGAa ;).

      Mulla kesti muuten pitkään ennen kuin tajusin tän AGAn hohdon. Sitten kävelin yhtenä päivänä Lontoossa kodinkoneliikkeen ohi ja siinä se tökötti ikkunassa, ihkaoikea AGA. Olin ihan täpinöissäni, että jee, nyt tiedän millainen se on!! (t. hullu chick lit-fani :D)

      Tuossa vastauksessani Maria S:lle just ehdinkin kommentoimaan juuri tätä lad litiä, eli ihan täysin samoilla linjoilla ollaan sun kanssa! Juuri tuota pohdin, että lad litiä kukaan ei kai koskaan väheksytä, mutta jos kirjaa sanotaan chick litiksi, niin paljon helpommin ollaan, että jaaha, tää ei sitten mitään ”oikeaa” kirjallisuutta olekaan… 

      Marian Keyes on HUIPPU. Sitä ei voi koskaan toitottaa liikaa! <3

      Kiitos myös iiihanasta juttupyynnöstä, postaus joulu-chick litistä tulossa vuoren varmasti!

      On muuten aivan ihanaa lukea näitä teidän kommentteja, keep them coming! 😉

       

       

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *