Jenny T. Colgan: Resistance is futile – Sci fi-chick litiä, chick lit-sci fiä, vai ehkä sittenkin jotain ihan muuta?

 

Kun blogini palasi kesätauolta, lupailin teille syksyn aikana juttua sci fi – chick litistä. Tai chick lit -sci fistä. Miten päin vain. Tässä tuo juttu nyt sitten tulee – sen kunniaksi, että Dr Who jatkuu tänään televisiossa. 

Arvostelemani kirjan – Resistance is futile – on nimittäin kirjoittanut yksi maailman takuuvarmasti suurimpiin Dr Who -faneihin kuuluva kirjailija Jenny T. Colgan. Faniuttaan hän on päässyt toteuttamaan vähän eri mittakaavassa kuin me tavallisemmat telkkarin töllöttäjät, eli hän on kirjoittanut muun kirjallisen uransa ohella myös pari sarjaan liittyvää oheisromaania. 

Tämän pohjustuksen jälkeen lienee paikallaan todeta, että  Resistance is futile ei kuitenkaan ole sellainen, vaan on siis aivan oma erillinen romaaninsa. Ja jos kirjailijan nimi kuulostaa syystä tai toisesta hämmentävän tutulta, niin kyllä, kyseessä on paremmin chick lit- kirjailijana tutuksi tullut Jenny Colgan. 

Koska Colgan on ollut yksi suosikki-chick lit kirjailijoitani, koska olen myös jonkinasteinen sci fi-fani (ehkä, voi olla, en myönnä enkä kiellä mitään), ja koska Resistance is Futilea mainostettiin ennakkoon eräänlaisena Bridget Jonesin ja Big Bang Theoryn (Rillit huurussa) yhdistelmänä, ei liene liioiteltua sanoa, että odotin sen ilmestymistä kuin tämänaamuista kuunpimennystä konsanaan. 

Ensin seuraa karmiva JUONIPALJASTUS: Yksi kirjan hahmoista on avaruusolento. *Panikoituu. Apua. Tuliko paljastettua liikaa? Pyyhkii tuskaisena hikipisaroita otsalta, miettii kuumeisesti miten saisi vielä pelastettua kasvonsa…*

Tai sitten ei ole. (*heittää itsensä kanssa yläfemmat. Nyt lukija ei voi mitenkään tietää, onko kirjassa yksi avaruusolento, ei yhtäkään avaruusolentoa tai kenties jopa useampi avaruusolento!)

Kovin paljon kirjasta en siis voi kertoa paljastamatta aivan liikaa. Pääpiirteissään se kertoo ryhmästä arvostettuja matemaatikkoja, jotka kutsutaan ratkaisemaan salaperäistä yhtälöä, jota kukaan muu ei ole tähän mennessä kyennyt ratkaisemaan. Juuri tämän enempää en voi teille paljastaa  (pälyilee jo ympärilleen epäluuloisesti….) Paitsi että kirjan päähenkilö on punatukkainen Connie (jostain syystä hiustenvärillä joko on tai ei ole merkitystä), joka on porukan ainoa nainen (mitään yhteistä Bridget Jonesin kanssa en kuitenkaan edes suurennuslasilla löytänyt. Molemmat ovat toki sähläilyyn taipuvaisia, mutta siinäpä se). Eikä sitä muutakaan tutkijaporukkaa ihan Big Bang Theoryn tyyppeihin voi verrata. Ehkä sellainen tyyppi kuin Luke muistuttaa hyvin etäisesti Sheldonia. Tai Dr Whota.

Paikoitellen tarina toimii erinomaisesti, ja on erittäin sujuvasti kirjoitettua. Paikoitellen taas tuntuu, ettei kirjailija ole oikein tiennyt itsekään mitä loppuen lopuksi haluaa kirjoittaa. Sci fiä? Chick litiä? Brittipoliitikkojen ironisointia? Vai ehkä kenties sittenkin jonkinlaista yhteiskuntakritiikkiä? Välillä kun pääosaan nousevat esimerkiksi sellaiset teemat kuin vesikidutus tai Tshernobylin ydinvoimalaonnettomuuden jälkiseuraukset. Näitä kaikkia asioita kirjassa käsitellään, eli välillä mennään niin tyylillisesti kuin teemallisesti aikamoisen sillisalaatin puolelle. 

Niinpä kirjan arvosteluja etsiskellessäni olinkin varautunut melko negatiiviseen kritiikkiin. Olin varma, että moni olisi laillani yllättynyt teoksen tyylillisestä epäyhtenäisyydestä ja teemallisesta poukkoilevuudesta. Siksi yllätyinkin, että kirja oli saanut lähes yksinomaan erinomaisia arvosteluja  ja sitä on kehuttu ”hulvattoman hauskaksi”. Kyllä kirja sai minutkin välillä nauramaan, mutta välillä teemat olivat järkyttävän raskaita ja kirjan loppukin – liikoja paljastamatta – aikamoinen. 

Colgan on omistanut kirjan isälleen, joskin varoittaa tätä lukemasta tiettyjä lukuja. Kyllä minäkin varoittaisin. Lukemasta niitä kyseisiä lukuja nimittäin. Aiheuttivat melko voimakasta myötähäpeää.

Kirjan parasta antia olivat erinomaisesti kirjoitetut hahmot, kuten tutkijaporukka ja Britannian pääministeri. Poliittisen satiirin kirjoittamisessa Colgan olikin tässä teoksessa parhaimmillaan. Toivottavasti hän palaa sen pariin vielä joskus. 

Nyt Dr Whon pariin!