Tuhat ja yksi kirjaa -blogin tiistaikuulumisia: lätkää, lyriikoita ja lennokasta keskustelua
Tiistaita kaikille! Tuhat ja yksi kirjaa -bloggaaja on viettänyt viime ajat hiljaiseloa. Tai noh, ei se totta puhuen niin kovin hiljaista ole ollut, jos ottaa huomioon viime viikonloppuna päättyneet lätkän MM-kisat.
Kerran vuodessa kirjabloggaaja nimittäin laittaa kirjansa sivuun ja hänestä kuoriutuu kiihkeä kiekkofani. Kirjabloggaaja jännitti Leijonien puolesta niin, että pureskeli sinivalkoisiksi lakatut kyntensäkin pilalle. Hienosti joukkue pelasi, hopea on huippusuoritus, ja nyt voikin sitten taas elää vuoden ilman jääkiekkoa.
Vaikka kirjat ovat olleet jonkin aikaa syrjässä, on kirjoitettua tekstiä tullut seurattua muussa muodossa sitäkin enemmän. Tuli nääs (sori, en voinut välttää) käytyä Tampereella. Oli aivan pakko nähdä se jossain aiemmassa postauksessani hehkuttama Autiotalossa -musikaali uudestaan. Huippuhyvä oli tälläkin kertaa. Ari Koivunen laulaa kuin unelma. Musiikkiteatteri Palatsissa oli Finlandia-taloa parempi akustiikka, joten Koivusen ääni pääsi vielä paremmin oikeuksiinsa. Oli elämys!
Ainoa harmin aihe olivat todella huonot paikat. Ei ollut mikään ihan hirveän suuri nautinto istua niska vinossa puupenkillä, josta oli kerrassaan loistava näkymä muuhun yleisöön, mutta lavan nähdäkseen oli pakko kääntää pää sivuttain. Juurikaan nykyisiä saati entisiä Dingo-faneja ei yleisöön valitettavasti tainnut tällä kertaa myöskään mahtua, ainakaan päätellen siitä, miten paljon osa porukasta hölötti esityksen aikana. Eikö höpöttämistä voisi mitenkään jatkaa esityksen jälkeen?
Olimme sen verran villejä, että päätimme käydä saman päivän aikana katsomassa Musiikkiteatteri Palatsissa peräti kaksi esitystä saman päivän aikana. Niistä jälkimmäinen oli tuo edellä mainittu, ensimmäinen puolestaan The Beatlesin tarinan kertova Let It Be. Musiikkiteatteri Palatsin muusikot ovat aivan huippuja, ja esityksessä sai pienen käsityksen siitä, miltä Beatlesien musa on siellä Liverpoolin The Cavern -klubilla ehkä aikoinaan oikeasti kuulostanut. Musikaalissa kuultiin tietysti kaikki suurimmat hitit ja niitähän bändillä riittää. Tällä kertaa saimme parempaakin paremmat paikat eli istuimme eturivissä.
Molemmilla bändeillä on todella hienoja ja ajatuksia herättäviä lyriikoita. Minun Beatles-lempparini on Let It Be. Tai Hey Jude. Tai noin miljoona muuta. Jostain syystä Let It Be saa minut nykyisin pillahtamaan itkuun, joten niin kävi Musiikkiteatteri Palatsissakin. Oli pakko kaivautua siipan kainaloon.
”And when the broken-hearted people
Living in the world agree
There will be an answer, let it be
For though they may be parted
There is still a chance that they will see
There will be an answer, let it be”
(The Beatles, Let It Be)
Kirjoja olin pakannut kyllä mukaan useitakin kappaleita, mutta hienojen esitysten jälkeen ei tehnytkään mieli lukea, vaan oli kivempi keskittyä pohdiskelemaan kuulemiaan sanoituksia.
Huikeita sanoituksia on tietysti myöskin…. tadaa… Bruce Springsteenillä, jonka konsertti lähestyy lähestymistään. Keskustelut siipan kanssa sujuvat näinä päivänä tähän tapaan:
Kirjabloggaaja: ”Ihan mahtavaa mennä sinne konserttiin ja tosi kiva mennä kaupunkiin, jossa ei ole vielä ollut. Meillähän on siinä edellisenä päivänä sitten hyvin aikaa katsella paikkoja ja käydä ostoksilla”.
Mies: ”Niin on, tai sitten voitais yrittää etsiä se hotelli, jossa Bruce asuu.”
Kirjabloggaaja: ”Totta. Mutta toisaalta kun ei olla koskaan vielä käyty tuolla, niin olis tosi kiva myös katsella paikkoja ja shoppailla.”
Mies: ”Totta. Tosin siinä olisi aivan loistavasti aikaa yrittää löytää hotelli, jossa Bruce asuu. Ja heti saapumisiltanakin voitais etsiä sitä.”
Kirjabloggaaja: ”Toki. Toisaalta saatetaan saapumisiltana olla aika väsyneitä.”
Mies: ”Totta. Mutta ainakin sitten seuraavana aamuna mennään heti etsimään sitä.”
Kirjabloggaaja: ”Joo. Toisaalta olisi kyllä aika ihana nukkua pitkään.”
Mies: ”Niin. Tai sitten voisi mennä etsimään sitä hotellia.”
Kirjabloggaaja: ”Niih. Jep. Mutta olis kyllä tosi kiva sitten katsella paikkojakin ja käydä ostoksilla.”
Mies: ”Joo, totta kai. (Hetken hiljaisuus). On tosi hienoa miten siinä on koko päivä aika etsiä sitä hotellia ja toivoa että törmätään Bruceen. Voidaan lähteä heti aamusta etsimään sitä!”
Kirjabloggaaja huokaa syvään.
Kuva: irisihmemaassa