Popcornia, oopperaa ja sirkushuveja
Mies kävelee köyden varassa seinää pitkin alaspäin. Vaakatasossa, kasvot lattiaa kohti. Eikä siinä kaikki. Lisäksi hän laulaa – ooppera-aariaa! Hetken aikaa en meinaa uskoa silmiäni, mutta uskottava se on. Kunnioitukseni huippubaritoni Ville Rusasta kohtaan kasvaa entisestään, sillä hän yhdistää kaksi äärettömän vaativaa taitoa – abseilaamisen ja oopperalaulun – ikään kuin se ei olisi vaiva eikä mikään. Kaiken kukkuraksi perille päästyään hän ei suinkaan mätkähdä lattialle ja jää siihen makaamaan loppuesityksen ajaksi, kuten jollekin hieman tavallisemmalle kuolevaiselle saattaisi käydä, vaan jatkaa matkaansa saman tien oopperan lavalle – edelleen vaivattomasti laulaen. Istun Circoperan ensi-illassa, enkä voi uskoa, että näin oikein. Olen mykkänä ihastuksesta.
Totta puhuen olen ollut sitä jo siitä hetkestä alkaen, kun astuin oopperan aulaan ja näin siellä ”Viettelyksen vaunun”. Siinä myydään kaikkea ihanaa pikkuherkuista ooppera- ja balettiaiheisiin tuotteisiin, kuten pastillirasioihin, CD-levyihin, kirjoihin ja aivan ihanaan Liisa ihmemaassa -muistivihkoon. (Shoppailuhulluille vinkkinä kerrottakoon, että oopperan kauppa on myös ehdottomasti käymisen arvoinen paikka.)
Jatkamme matkaa lämpiöön, jossa tuoksuu popcorn. Eikä vain tuoksu, vaan sitä myös myydään. Kyllä, oopperassa myydään popcornia, joka vieläpä valmistetaan pienessä kojussa paikan päällä! Hattaraakin on saatavilla. Vaaleansinistä, vaaleanpunaista ja valkoista hattaraa ihanissa pienissä kipoissa. Päätämme herkutella väliajalla. Silloin toteamme, että popcornin syömisestä oopperassa tulee vähän syyllinen olo. Vähän niin kuin olisi elokuvanäytöksessä se pahin kälättäjä. (Emme me niitä popcorneja sentään oopperasaliin vie. Ehdin nielaista viimeisen juuri ennen kuin väliaika päättyy.)
Niin kuin jo monessa paikassa on kirjoitettu, Circopera yhdistää nimensä mukaisesti oopperan ja sirkuksen. Suurimman osan sirkustempuista esittävät sirkusalan ammattilaiset. Temput ovat jännittäviä, hauskoja, kauniita ja koskettavia. Niiden aikana kuullaan tunnettuja oopperakappaleita, joita Kansallisoopperan loistavat solistit, kuoro ja orkesteri esittävät.
Ensi-illassa yleisö tuntui haltioituvan erityisesti ”kuolemanpyörässä” taituroivan Gengis van Goolin henkeäsalpaavasta esityksestä. Huikea se onkin, mutta koska kärsin auttamattomasta korkeanpaikankammosta, minun on pakko sulkea välillä silmät. Silloin saankin oivan tilaisuuden keskittyä täysin musiikkiin. (Salainen toive oopperalle: voisikohan Circoperan upeasti esitetystä hittikimarasta julkaista CD:n?)
Vaikka sirkustaiteilijoiden esitykset ovat hienoja, itseeni suurimman vaikutuksen tekevät kuitenkin ne sirkustemput, joita esittävät oopperan omat artistit. Sirkustaiteilijat kun ovat alansa ammattilaisia. Oopperalaulajat -ja muusikot ovat puolestaan oopperan ammattilaisia. Vaatii siis varmasti aikamoista uskallusta yhdistää vaativa oopperalaulaminen (ja soittaminen) sirkustemppuun! Mutta niin vain Ville Rusanen tepastelee seinää alas kuin olisi tehnyt sitä koko ikänsä, sopraano Hanna Rantala keinuu katon rajassa laulaen samalla kuin enkeli – ja huipputenori Mika Pohjonen luikauttaa aarian käsillään seisten. Kyllä vain, ”Kaikki onnistuu, kun oikein yrittää ja on terävä pää!”
Kun esitys päättyy, yleisö palkitsee esiintyjät huikein aplodein ja seisomaan nousten.
Naulakolle kävellessämme kuulen pikkupojan sanovan: ”Parasta ikinä”.