Liken kirjailijatapaaminen ja lentävän napin kirous…
Synkkä oli sydämeni, kun syöksyin eilen Liken kirjailijatapaamiseen kuuntelemaan Antti Tuomaisen haastattelua. Mielessäni pyöri edellinen kirjailijatapaaminen – Helen Fieldingin lokakuinen signeeraustilaisuus Lontoossa – jossa olin säheltänyt niin, että neuletakin nappikin lensi touhottaessa Charing Cross Roadille… Sanotaan, ettei salama iske koskaan kahdesti samaan paikkaan. Ehkä sama pätee säheltämiseen ja kirjailijatapaamiseen?
Ilta ei alkanut lupaavasti. Olin – jälleen – maijamyöhäisenä matkassa. Miksi aina pitää lähteä viime tingassa? Miksi? Missä vaatteet? Mitä syödä viime tingassa? Missä hajuvesi, apua, missä hajuvesi? Jostain syystä näistä asioista piti vielä huutaa naama punaisena miehelleni, ikään kuin tämä toimenpide jotenkin jouduttaisi lähtöä ja etenkin rauhoittaisi sekä omaa että toisen oloa…
Ainoa hajuvesi, jonka löydän on Diorin Hypnotic Poison. Uuh. Noh, ehkä se sopii dekkari-iltaan? Pahaksi onneksi hajuvesi kaatuu käsilleni. Yritän huuhdella sitä tiskialtaan yllä, jossa lojuu puinen kaulin. Kuvittelen, miten hajuvesi imeytyy kaulimen syövereihin. Tervetuloa, ruokamyrkytys?
Ryntään ratikkaan, jossa vanhempi nainen istuu puoliksi syliini. Yritän hivuttautua vaivihkaa alta pois. Ei onnistu. Siinä me sitten istumme reisi reiden päällä, läheisemmissä tunnelmissa kuin ventovieraat keskimäärin. Nainen jää Forumin kohdalla pois. Jalkani on hikinen.
Saavun Otavan kirjakauppaan viime tingassa. Ovessa on ilmoitus opettajatapaamisesta. Mietin olenko tullut väärään paikkaan. Tunnen miten käteni alkavat täristä jännityksestä. Ei auta, sisään on mentävä, olen jo myöhässä. Haa, tarjolla on valkoviiniglögiä. Se varmaan rauhoittaa. Siemaisen sen alas niin nopeasti kuin pystyn. Pahus, kädet tärisevät edelleen.
Haastattelu alkaa. Ainakin olen oikeassa paikassa, Antti Tuomainen kertoo uusimmasta kirjastaan Synkkä niin kuin sydämeni. Suurin osa paikallaolijoista on opettajia, mutta on joukossa muutama bloggaajakin. Haastattelija pyytää yleisöltä kysymyksiä. On vaikea keksiä mitään järkevää kysyttävää, kun jännittäminen vie suurimman osan keskittymiskyvystä, enkä ole lukenut Antin kirjaa…
Sitten haastattelija ja kirjailija ryhtyvät keskustelemaan nuorkirjallisuudesta. Mietin kuumeisesti mikä on tämä erikoinen kirjallisuuden laji, josta en ole aiemmin kuullut sanaakaan.Onko se vähän aikaa sitten kirjoitettua kirjallisuutta? Nuorisokirjallisuutta? Nuorgammilaista kirjallisuutta? Kun olen päätynyt pohdinnoissani siihen, että se on todennäköisesti nuorten kirjoittamaa rikoskirjallisuutta, kuulen kirjailijan mainitsevan Raymond Chandlerin. Silloin tajuan. He puhuvatkin noir-kirjallisuudesta! Luojan kiitos, etten sanonut mitään.
Kirjailija puhuu mielenkiintoisia, kertoo siitä, miten on aina tuntenut intohimoa kirjoittamista kohtaan, ja miten kirjoittaminen ei ole koskaan ollut hänelle harrastus, vaan yhtä tärkeä osa elämää kuin hengittäminen. ”Enhän minä harrasta hengittämistäkään”, Tuomainen toteaa. Hienosti sanottu, vai mitä?
Moni kirjabloggaaja voi varmasti samaistua myös kirjailijan lukutottumuksiin. Tuomainen kertoo sänkynsä vieressä olevista lukuisista kirjapinoista, joista hän valitsee iltaisin mielialaansa sopivan kirjan. Kuluneen kuukauden sisällä kirjailija on lukenut muun muassa Joyce Carol Oatesin, Kjell Westön ja Tommi Liimattaan teoksia.
Haastattelun lopuksi tarjoutuu tilaisuus pyytää kirjailijalta signeeraus kirjaan. Kun tulee minun vuoroni, edessäni ollut henkilö vie kynän mukanaan. Kaivelen hysteerisenä laukkuani. Löydy, kynä!
Tässä se nyt sitten tarjoutuu taas, ainutkertainen tilaisuus kysyä arvostetulta kirjailijalta aivan mitä vain blogia varten. Tilaisuus kommentoida haastattelua, sanoa jotain järkevää. Ja sitten minä sanon. ”Oli mielenkiintoista.” Niin minä sanon. Torveloimman kommentin ehkä koskaan. Nolottaa niin, että kiitän ja poistun pikaisesti paikalta.
Ulos astuessani napitan takkini. Nappi lentää keskelle Uudenmaankadun liikennettä.
Antti Tuomainen: Synkkä niin kuin sydämeni. Like 2013
(Postaus kirjasta tulee heti kun saan kirjan loppuun.)
Liken Nora Varjama haastattelee Antti Tuomaista Otavan kirjakaupassa 28.11.2013. Kuva: irisihmemaassa