Alexander McCall Smith – hulvaton monitaituri (Kirjabloggaaja Edinburghissa, osa 2)
Kuva: Pertti Nisonen
No tämä postaus on nyt sitten tehty siinä edellisessä päivityksessä mainitulla sohvankulmalla könöttäen. Toivokaamme, ettei signaali katoa ja nakkisormet petä. Olen siis täällä Edinburghissa tutustumassa niin kirjafestivaaleihin, Skotlannin kirjalliseen perintöön kuin siihen, miten lähestyvä kansanäänestys itsenäisyydestä näkyy katukuvassa.
Edinburghin kirjafestivaalit ovat maailman suurimmat ja siellä vierailee valtava määrä tunnettuja kirjailijoita. Tänä vuonna paikalla ovat muun muassa Haruki Murakami, Martin Amis, George RR Martin, Irvine Welsh ja Kate Mosse. Festivaali on todella suosittu ja liput näihin tapahtumiin menivät kuin kuumille kiville. Me onnistuimme kuitenkin hankkimaan liput muutamaan muuhun tilaisuuteen, joista ensimmäinen oli maanantai- iltana. Siispä teemuki käteen ja rooibos hautumaan, sillä lavalle asteli mies Mma Ramotswen takana!
Alexander ”Sandy” McCall Smith saapuu lavalle huikeiden aplodien saattelemana, eikä ihme, onhan hän Edinburghin oma poika. Kaupungilla on miehen kirjoissa (Mma Ramotswea lukuun ottamatta) myös merkittävä rooli.
Seuraa ilta, joka hakee vertaistaan. McCall Smith on nimittäin paitsi loistava kirjailija, myös kaikkien aikojen seuramies. Hulvaton koomikko, joka puhkeaa vähän väliä valloittavaan nauruun. Ja miehen nauru onkin sitten jotain aivan ainutlaatuista. Se alkaa jostain syvältä ja nousee sitten jonnekin korkealle, kunnes koko kirjailija tutisee hillittömän hekotuksen voimasta. Hi hi HII! ”Sandy” muistuttaa naurupulveria nauttinutta hajamielistä professoria, vaikka on todellisuudessa kaikkea muuta kuin hajamielinen. Hän on nimittäin Edinburghin yliopiston oikeustieteen emeritusprofessori.
Kirjojen nimet
Haastattelija aloittaa illan kysymällä kirjailijalta tämän kirjojen usein hieman mystisistäkin nimistä. Miten ne syntyvät?
”Kirjan nimien luominen se vasta mystistä puuhaa onkin. Usein kustantaja on päättänyt kirjan nimen ja kirjoittanut takakansitekstinkin ennen kuin käsikirjoitus on edes valmis. Sitten minulta kysytään voisinko kenties lisätä jonnekin päin tarinaa hevosen, koska sellainen on nyt kansikuvassa”, McCall Smith selittää hersyvästi hihittäen. ”Nimien muodostaminen voi olla myös hyvin haasteellista puuhaa. Kustannustoimittajani rakastaa adjektiiveja. Hän yrittää aina tunkea niitä kirjan nimeen mukaan, minä taas en. Sitten käymme aiheesta tuntikausien keskusteluja. Jos keksin kirjalle mielestäni erinomaisen nimen, teen kyllä selväksi, ettei siihen saa puuttua. Näin kävi esimerkiksi kirjan Naisten etsivä toimisto nro. 1 kanssa. Kun kustantaja tiedusteli syytä tällaiselle nimelle, vastasin, että no koska siitä se kertoo”, kirjailja selittää – ja purskahtaa nauruun.
Tänä vuonna McCall Smithiltä on ilmestynyt kolme yksittäistä teosta: Trains and Lovers, Forever Girl ja Fatty O´Learys Dinner Party. Aikooko hän siis hylätä kirjasarjojen kirjoittamisen täysin? ”En missään nimessä. Lopetan sarjojen kirjoittamisen vasta kun sitä minulta pyydetään. Onhan minua tosin kyllä pyydettykin. Lukijakirjeisssä minua pyydetään niin kirjoittamaan erilaisia kirjoja, lopettamaan kirjoittaminen tykkänään kuin jatkamaan kirjoittamista. Vastaan kaikkiin kirjeisiin samaan tyyliin, kiittämällä kohteliaasti mielenkiintoisesta näkemyksestä.”
Jane Austen -projekti / Emma
Tänä syksynä ilmestyy myös McCall Smithin nykyaikaan siirtämä versio Jane Austenin klassikosta Emma. ”Kyllä vain. Harper Collinsilla on tällainen projekti, jossa he pyysivät eri kirjailijoita modernisoimaan Austenin kirjat. Vähän aikaa sitten ilmestyi Val McDiarmidin Northanger Abbey. Minulle annettiin Emma. Nautin sen kirjoittamisesta suuresti. Kerrankin kirjan nimi syntyi helposti!” kirjailija toteaa ja räjähtää nauruun.
”Olisin halunnut siirtää tarinan Skotlannin Tobermoryyn, mutta Austen oli niin englantilainen, että sellainen olisi tuntunut kulttuurilliselta ryöstöltä. Alkuperäinen tarina tapahtuu jossain Surreyn tienoilla, joka Austenin muidenkin kirjojen tapahtumapaikkojen tavoin on nykyisin osa Lontoota tai lentokenttää. Tästä syystä siirsin tapahtumat Norfolkiin. Emman kotiopettajataresta tein tosin skotlantilaisen. Hän on nyt kotoisin Edinburghista. Hih!”
Entä missä vaiheessa lukija huomaa, että kirjan tapahtumat on sijoitettu nykyaikaan?
”Hyvin tarkkanäköinen lukija saattaa huomata sen heti ensimmäisessä lauseessa”, McCall Smith vastaa. ”Siinä puhutaan nimittäin Kuuban ohjuskriisistä” (hysteeristä hihitystä). ”Vähemmän tarkkasilmäisellä saattaa mennä parikymmentä sivua. Siinä vaiheessa hän ryhtyy pohtimaan, että hetkinen, milloinkas se Kuuban ohjuskriisi olikaan” (kirjailija hekottaa kyyneleet silmissä).
Yksittäiset teokset
Sitten keskustellaan hetki McCall Smithin juuri ilmestyneestä kirjasta Fatty O´Learys Dinner Party. Kirjailijan mukaan se on päällisin puolin hauska, mutta vakavia teemoja käsittelevä kirja siitä, miten pitäisi lakata välittämästä ihmisistä, jotka ovat aina kertomassa muille, miten tämä elämä oikein pitäisi elää. Tänä vuonna on ilmestynyt myös saavuttamattomasta rakkaudesta kertova romaani Forever Girl, jonka pääosassa on nuori pariskunta. Harkitsiko kirjailija nuorisokielen käyttämistä heidän vuoropuheluaan kuvatessaan? ”No en! Eiväthän nuoret edes puhu englantia! He eivät edes käytä verbejä!” Nuorilla saattaisi olla tuohon jotain sanomista, haastattelija arvelee. ”Ei se mitään, enhän minä kuitenkaan ymnmärtäisi siitä sanakaan!” McCall Smith hirnuu.
44 Scotland Street & Isabel Dalhousie
Skotlannissa melkein Mma Ramotsweakin suositumpia ovat kirjailijan Edinburghiin sijoittamat sarjat 44 Scotland Street ja Isabel Dalhousie. Ensimmäinen pohjautuu samannimiseen, The Scotsman -sanomalehdessä edelleen ilmestyvään jatkokertomukseen Bertie -pojasta ja tämän äärettömän rasittavasta Irene-äidistä. Kun kirjailija lukee näytteitä sarjan uusimmasta osasta, häntä naurattaa niin, ettei lukemisesta meinaa tulla mitään. Myös yleisö ulvoo naurusta.
Isabel Dalhousie -sarja puolestaan kertoo perintönsä turvin yksityisetsiväksi ryhtyneestä, edinburghilaisesta filosofista, joka on kuin Carrie Bradshaw’n ja tohtorin tutkinnon suorittaneen Emma Woodhousen yhdistelmä. Suosittelen lämpimästi kaikille blogini vakilukijoille!
Ooppera ja seinäkangas
Niin uskomattomalta kuin se tuntuukin, Alexander McCall Smithillä riittää kaiken tämän lisäksi sekä luovuutta että energiaa myös muihin projekteihin. Tänä vuonna hän on sanoittanut oopperan Anamchara – Songs of Friendship, joka toteutettiin yhteistyössä Skotlannin Oopperan kanssa Commonwealth Games -urheilukilpailujen kunniaksi.
Tämän lisäksi kirjailija on toiminut puuhamiehenä Skotlannille erittäin merkityksellisessä Scottish Tapestry -projektissa. Scottish Tapestry on 160-metriä pitkä, vapaaehtoisvoimin käsityönä valmistettu seinäkangas, joka kuvaa Skotlannin historiaa jääkaudelta nykyaikaan. Seinäkangas on parhaillaan esillä Skotlannin parlamenttitalossa Edinburghissa, jossa sitä voi käydä ihailemassa ilmaiseksi.
Yleisökysymykset
Ilta lähestyy loppuaan ja on yleisökysymysten aika. Joku haluaa tietää, mikä on kirjailijan lempitee ja mitä se kertoo tästä ihmisenä. Mies tuumailee hetken. ”Ihmiset pohtivat usein teen juonnin symbolista merkitystä Mma Ramotswe Mma Ramotswe -kirjoissa. Ei sellaista ole. Kun kirjoissa juodaan teetä, se tarkoittaa sitä, että minä olen tarvinnut hetken tuumimistauon. Aikaa pohtia, miten juoni etenisi siitä eteenpäin. Tästä syystä kirjoissa juodaan niin paljon teetä!” McCall Smith vastaa remakasti nauraen. ”Itse pidän ihan tavallisesta teestä. Se kai kertoo siitä, että olen… noh, hyvin tavallinen. En pidä sellaisista teepiperryksistä, joiden joukossa on vaikkapa kukkia. Kyllähän jotkut niistäkin pitävät… Mutta minusta ne sellaiset kukkajutut… Ei… Kuule, voisimmeko jatkaa tätä teekeskustelua joskus toiste?”
Seuraava kysyjä onnistuu yllättämään kirjailijan täysin. Hän häkeltyy hetkeksi niin, ettei tiedä mitä sanoa. ”Nyt sinä onnistuit kysymykselläsi paljastamaan syksyllä ilmestyvän Mma Ramotswen merkittävimmän juonenkäänteen! Jopas jotain! Osuit aivan naulan kantaan. Niinpä annan sinulle tämän”, kirjailija toteaa ja vie kysyjälle uuden Mma Ramotswe -kirjan oikovedoksen. Yleisö huokaa ihastuksesta. ”Tämän luovuttaminen on kyllä laitonta. Ethän kerro kenellekään?” hän hekottaa. (Ja jotta en pilaisi blogiani mahdollisesti lukevien Mma Ramotswen ystävien lukuiloa, en paljasta mistä juonenkäänteestä on kysymys).
Sitten kaikkien aikojen hulvattomin kirjailijatapaaminen on ohi ja Alexander McCall Smith siirtyy signeeraamaan kirjoja. Me poistumme festivaalialueelle, joka on valaistu kauniisti värillisin lyhdyin. Kotimatkalla näemme iltavalaistun Edinburghin linnan. Näky on henkeäsalpaavan hieno.
Vinkki: Kun menet kirjailijatapaamiseen, älä unohda tämän kirjoittamaa kirjaa kotiin… Signeeraustilaisuuden koettaessa se voi nimittäin harmittaa aivan vietävästi.