Kansallisteatterin Julia & Romeo hurmaa katsojan

                                        Satu Tuuli Karhu. Kuvaaja: Tuomo Manninen

Kun menee teatteriin katsomaan yhtä kaikkien aikojen traagisimmista rakkaustarinoista, ei välttämättä ajattele nauravansa vatsaansa kipeäksi. Mutta niin siinä vain kävi. En muista milloin olisin nauranut niin paljon kuin Kansallisteatterin Julian & Romeon ensimmäisessä näytöksessä. Jaa miksikö? Noh…

IMETTÄJÄ. Tiedät olevasi keski-ikäinen täti, kun hahmo, johon voit näytelmässä sataprosenttisesti samaistua on Julian ronski imettäjä (Sanna-Kaisa Palo).  Kampauksemme ja ruumiinrakenteemme ovat lähes identtiset, ja viiksikasvumme puolesta pystyisimme molemmat osallistumaan seuraavaan Movemberiin. (Ei siinä mitään, Movember on hieno asia.) 

ISÄ LAURENCE. Jos et edellisestä uskonut, että olet keski-ikäinen, asia varmistuu viimeistään silloin, kun näet Kristo Salmisen hillittömänä new age -pappina. (Minun nuoruudessani Kristo Salminen olisi ollut Romeo ja hänen isänsä Esko Salminen se pappi.)

Mutta se minun nuoruudestani.

JULIA JA ROMEO. Kaikkein upeinta on nähdä Julian ja Romeon rooleissa kaksi nuorta, Taideyliopiston Teatterikorkeakoulun Satu Tuuli Karhu ja Olli Riipinen, jotka päivittävät tämän satoja vuosia vanhan tragedian kertaheitolla nykypäivään. He onnistuvat siinä, mihin vain harva näitä rooleja esittänyt on pystynyt: heihin uskoo. Ja voi miten heihin uskookaan! Tässä eletään nyt todellisia tunteita, ihan aitoa (varhais)teinilemmen leiskuntaa. Ja vaikka Romeon kömpelöille lemmenlurituksille ja Julian hillittömille möläytyksille nauraakin kippurassa, väliajalla sydäntä puristaa. Miten näin hulvattomista tunnelmista pystytään siirtymään kohti sitä dramaattista loppua, jonka näytelmän katsojat tietävät, mutta jota kukaan ei näille nuorille toivoisi?

                                        Julia & Romeo. Kuvaaja: Tuomo Manninen

Tämä esitys on nuorten näyttelijöiden juhlaa. Se on koskettava, raikas, tuore, ihana. Kansallisteatterin Julia & Romeo on täynnä hienoja oivalluksia, kuten kahden epookin sovittaminen saumattomasti toisiinsa: nuoret edustavat tätä päivää, aikuiset ainakin nuorten silmissä mennyttä maailmaa (sitä Kristo Salmisen hulvatonta new age -pappia lukuun ottamatta). Ehkäpä tällä tyylikeinolla halutaan kertoa myös, miten hienosti tämä tarina toimii ajassa kuin ajassa? 

Lavastus – erityisesti Julian kukkaparveke – on aivan satumaisen ihana. Musiikki ja koreografia upeine tansseineen vievät kertaheitolla mukanaan. Loppukohtauksen viimeinen kuva jää mietityttämään pitkäksi aikaa.

Näytelmä on monelle niin tuttu, että eihän sen loppu voi saada ketään itkemään. Eihän? Jostain kumman syystä minulla on teatterista lähtiessäni kuitenkin huomattavasti vähemmän nenäliinoja kuin sinne mennessäni. 

Kansallisteatteri: Julia & Romeo

Teksti: William Shakespeare
Tekstin suomennos: Marja-Leena Mikkola
Ohjaus: Jussi Nikkilä
Sovitus ja esitysdramaturgia: Anna Viitala

Rooleissa:

Julia – Satu Tuuli Karhu (TeaK)
Romeo – Olli Riipinen (TeaK)
Mercutio, vahti – Miro Lopperi (TeaK)
Tybalt, vahti – Jarno Hyökyvaara (TeaK)
Benvolio – Sonja Salminen
Paris, Samson, Peter: Eetu Känkänen (Teak)

Rouva Capulet: Katariina Kaitue
Capulet :Juha Varis
Imettäjä: Sanna-Kaisa Palo
Isä Laurence: Kristo Salminen
Montague, Veli John, Gregorius: Heikki Pitkänen
Ruhtinas: Olli Ikonen

Muusikot: 

Mila Laine ja Aleksi Kaufmann

Lipuista kiitos Kansallisteatterille!