Kadonnutta hiljaisuutta etsimässä: Minne melua pakoon? Keksi paras paikka ja voita kirja!
Heräsin tänään viideltä aamulla. Tietöistä kuuluvaan meteliin. Sama meininki on jatkunut päivästä toiseen. Kai siihen pitäisi tottua jo, mutta kun ei.
Pyöriskelin sängyssä vielä muutaman tunnin. Sitten päätin keittää itselleni ikiaikaisella podikeittimellämme espresson. Silmät sikkaralla tuijotin vuoroin keitintä, vuoroin Han Solo -espressokuppiani. Jotain kummallista siinä oli. Ei Han Solossa. Hänessä ei ole koskaan mitään kummallista. Mitä nyt meni kuolemaan Force Awakensissä, mutta siis noin muuten. Mutta jotain outoa espressossa kuitenkin oli. Vihdoin tajusin, että kupin täytti espresson sijaan podi. Siis se, jonka oli tarkoitus olla siellä keittimessä.
Ääh. Raahauduin työhuoneeseen siinä toivossa, että tietöiden ja muiden rakennustöiden melu ei kuuluisi sinne niin pahasti. (Kas kun vieressämme sijaitsevan tielaajennuksen lisäksi talomme viereen rakennetaan toinen kerrostalo. Voi näitä ihania hiljaisuuden päiviä.) Hetken aikaa olikin hiljaista. Mutta sitten alkoi toisenlainen meteli. Se kuului tällä kertaa yläkerrastamme. Sellainen meteli, joka kuuluu, kun erittäin natisevassa sängyssä harrastatetaan erittäin pitkään ja hartaasti erittäin kovaäänistä makuuhuonemamboa. Teki mieli hakata päätä tietokoneeseen. Paitsi että en voinut. Mitä jos tietokone olisi hajonnut?
No, kyllä se kohta loppuu, tuuumin. Paitsi että sitten se alkoi uudestaan. Ja jatkui. Taas ja taas ja taas ja taas. Tuli mieleen Dingon Lähetyssaarnaaja -biisin kertosäe.
Avasin työhuoneen ikkunnan. Noh, sieltä mylvi se työmaameteli.
Kun silmät painuvat väsymyksestä kiinni ja töitä olisi kuitenkin pakko saada tehtyä, mutta metelin takia se ei onnistu, minne ”paeta”?
Jos mielessäsi on joku oikeasti toimiva ehdotus, kerro se kommentikentässä ja voita yllärikirja!
Vastausaikaa on ensi keskiviikkoon, eli 31.8 asti.
