Brittiläinen huippudekkaristi Ann Cleeves Helsingin kirjamessuilla 2018. Kuva: irisihmemaassa

Helsingin kirjamessuilla kävi tänä vuonna tavallistakin suurempi kuhina. Kävijöitä oli yhteensä 85 600, eli enemmän kuin kirjamessujen historiassa koskaan aiemmin. Se on tietysti hieno asia. 

Paikalle oli saatu runsaasti hienoja esiintyjiä, mikä sekin on tietysti… noh, hienoa. (Miten minusta alkaa tuntua, että toistan tässä itseäni?)

Valtava väenpaljous otti kyllä ainakin itselleni myös voimille, sekä henkisesti että fyysisesti. Olo on vähän semmoinen vähän maantiejyrän – tai tässä tapauksessa kai paremminkin valtavien kirjahyllyjen alle jäänyt.

Tungos, meteli ja kuumuus kävivät välillä ylivoimaisiksi. Ymmärrän kyllä, että tapahtuman järjestäjille tuo kävijämääräennätys on upea asia. Mutta entäs me tavalliset messukävijät?

Jos olit paikalla, miltä sinusta tuntui se ryysis, joka ilmeisesti yltyi välillä jopa kyynärpäämeiningiksi ja tuuppimiseksi? 

Hartaita toiveita seuraavia kirjamessuja varten:

Jälleen kerran toivon hartaasti, ettei pidettäisi sitä kävijämäärää sinä tärkeimpänä asiana. Sitä paljon tärkeämpi asia on kävijöiden viihtyvyys. Miten ihanaa olisikaan, jos ei olisi niin paljon mielenkiintoisia haastatteluja päällekkäin! Tai jos ei tarvitsisi juosta edellisestä tapahtumasta seuraavaan ja myöhästyä kuitenkin, koska se seuraava alkaa täsmälleen samaan aikaan kuin edellinen päättyy, mutta täysin eri puolella valtavaa messukeskusta? 

Päällekkäisyys aiheutti myös sen, ettei joidenkin kirjailijoiden haastatteluja ollut kuuntelemassa kukaan. Ei yksikään ihminen. Jos minun sydämeni oli särkyä ohi juostessani (kas kun oli kiire sinne seuraavaan tapahtumaan), voin vain kuvitella, miltä esiintyjistä on mahtanut tuntua. 

Vuorovaikutusta yleisön ja esiintyjien välille peräänkuuluttaisin myös edelleen! Miksi ihmeessä yleisökysymyksille ei jätetä koskaan aikaa? Onneksi kirjamessuilla on yksi paikka, jossa yleisöllä sentäs on mahdollisuus osallistua keskusteluun, nimittäin lukupiirit. Ne tarjoavat myös ihanan rauhoittumispaikan, jonne vetäytyä hetkeksi pois kirjamessujen hälinästä. Itse osallistuin tänä vuonna Katariina Sourin lukupiiriin (josta juttu tulossa blogiin pikapuoliin).

                               Katariina Souri signeeraamassa Sarana -kirjaansa Helsingin kirjamessujen lukupiirissä. Kuva: irisihmemaassa

Ehkä kaikki eivät vuorovaikutusta kaipaakaan. Ehkä suurimmalle osalle kävijöistä riittää haastattelun kuuntelu. Lukupiirien lisäksi kirjailijoiden kanssa on onneksi mahdollista vaihtaa edes pari sanaa – ja jos hyvä tuuri käy, niin useampikin sana – haastattelujen jälkeen pidettävissä signeeraustilaisuuksissa. 

Olisi kuitenkin hienoa, jos yleisön kysymyksiin varattaisiin edes vähän aikaa jokaisen haastattelun päätteeksi. Näin tehdään esimerkiksi Edinburghin kirjafestivaaleilla ja ainakin siellä käytäntö toimii oikein mainiosti. Olisi myös hienoa, jos suosituimpien esiintyjien haastatteluihin olisi ennakkoilmoittautuminen. Näinhän toimittiin esimerkiksi Dan Brownin kirjamessuvierailun kohdalla viime vuonna. 

                   Kohdattuani Sinikka ja Tiina Nopolan olin niin tohkeissani, että eksyin messukeskuksessa väärään kerrokseen. Kuva: irisihmemaassa 

Niin uupunut kuin olenkin tätä kirjoittaessa, olen silti iloinen, sillä sain kuulla monia mielenkiintoisia haastatteluja ja keskustella muutaman suuresti ihailemani kirjailijan kanssa hieman pidempäänkin. Yllätyskohtaaminen Sinikka ja Tiina Nopolan kanssa sekä juttutuokiot dekkarikirjailija Ann Cleevesin ja New Yorkin uhmatar -kirjan kirjoittaneen Teemu Luukan kanssa eivät ihan heti unohdu. 

                Teemu Luukan haastattelu ja tapaaminen oli messujen huippuhetkiä. Kuva:irisihmemaassa