Kun kirjabloggaaja saa kutsun Otavan syyspressiin, voi olla, että hänen päänsä menee hieman sekaisin. Voi olla, että kun hän lukee tilaisuudessa mukana olevasta kirjailijakaartista, hänen sydämensä alkaa lyödä entistä kiivaammin.

”Lauri Tähkä! Minä näen LAURI TÄHKÄN!” bloggaaja hihkuu miehelleen punaisena ja kiihtyneenä. Mies ymmärtää (mitä nyt kokeilee vaivihkaa bloggaajan pulssia), sillä hän muistaa Traumaattisen Tapahtuman vaimonsa menneisyydestä. Kirjabloggaajalla oli aikoinaan liput Lauri Tähkän & Elonkerjuun konserttiin. Konserttia odotettiin viikkokausia. Kun suuri päivä vihdoin koitti, bloggaaja päätti tarkistaa, että liput ovat varmasti mukana. Olivathan ne. Edelliselle päivälle.

Mutta nyt, nyt bloggaaja saisi siis harvinaisen tilaisuuden kohdata Lauri Tähkän aivan lähetäisyydeltä – vieläpä esittelemässä uutta kirjaansa Hellannupit kaakkoon. Sielunsa silmin kirjabloggaaja näki itsensä keskustelemassa Tähkän kanssa henkeviä. Kuvitelmissaan bloggaaja ei ollut lainkaan mykistynyt ja kirkkaanpunainen, vaan sellainen fiksu ja filmaattinen, vähän niin kuin Heli Laaksonen siinä Helil kyläs -ohjelmassa. Yhtä hienoa tukkalaitetta bloggaajalla ei tosin ollut, mutta ehkä se ei nyt haittaisi.

Otavan syyspressin lähetessä bloggaaja ryhtyi näkemään tilaisuudesta unia. Unissa filosofiset keskustelut Lauri Tähkän kanssa jatkuivat niin pitkään, että Otavan henkilökunta tuli hienovaraisesti hymyillen vihjaamaan, että tilaisuus oli itse asiassa jo päättynyt aikoja sitten. (He eivät olleet kehdanneet keskeyttää keskustelua aikaisemmin, koska olivat huomanneet, miten samalla aaltopituudella bloggaaja ja laulaja olivat). 

Vihdoin koitti syyspressin päivä. Kirjabloggaaja teki lähtöä sydän pamppaillen. Hän tunsi olonsa kaikkea muuta kuin fiksuksi ja filmaattiseksi. Kaikki  unissa vallinneet tyyneys, filosofisuus ja rauhallisuus olivat tipotiessään. Kurkku tuntui kummallisen jähmettyneeltä. Vähän siltä kuin ei pystyisi puhumaan mitään. ”Kokoa itsesi. Älä ajattele mitään,” bloggaaja yritti rauhoitella itseään. Se ei ollut vaikeaa, sillä pää löi jo valmiiksi  ihan tyhjää. Onkohan tämä nyt sitä mindfullnessia? hän pohti. Viime hetkessä kirjabloggaaja tajusi tarkistaa, että Otavan kutsu oli varmasti mukana. Olihan se. Tilaisuuteen vain olisi pitänyt ilmoittautua kaksi päivää aikaisemmin.