Eteläafrikkalaista chick litiä: sinkkuelämää Johannesburgissa

CoverFront_TeamTrinity_96dpi.jpg

Kuva: Modjadji Books

Suomessa ollaan chick litin saralla vielä aika untuvikkoja. Muualla maailmassa chick litiä on kuitenkin kirjoitettu jo…noh, maailman sivu. 

Etelä-Afrikan vastine Himoshoppaajalle on Fiona Snyckersin Trinity. Kirjasarjan päähenkilö on Trinity Luhabe, shoppailuhullu sinkkutyttö Johannesburgista. 

Mutta kun isä on ollut Nelson Mandelan vankilatoveri Robben Islandilla ja äiti valkoihoinen aktivisti rasisminvastaisessa taistelussa, ei Trinitynkään elämä ole ollut sieltä normaaleimmasta päästä. Isä on nimittäin sen tason kansallissankari, että hänet tunnistetaan missä vain. Isän lisäksi tunnistetaan myös tytär, ainakin heti kun hänen sukunimensä paljastuu.

Kirjasarjan ensimmäisessä osassa Trinity Rising parikymppinen Trinity lähtee opiskelemaan yliopistoon. Hän haluaisi viettää aivan normaalia opiskelijaelämää, mutta kuuluisan taustan vuoksi sulautuminen muiden joukkoon ei onnistukaan aivan tuosta vain. Säheltämiseen taipuvaista Trinityä kiinnostaisi lähinnä shoppailu ja komeat kundit, mutta opettajat tuntuvan odottavan suuren miehen tyttäreltä huomattavasti suurempia tekoja (kuten ehtimisen luennoille ajoissa).  

Trinity Rising on hauska, mukaansa tempaava kirja, johon eksoottinen tapahtumapaikka ja afrikaansinkieliset termit tuovat mukavasti tunnelmaa.

Sarjan toisessa osassa Trinity on Air Trinity on valmistunut yliopistosta ja etsii epätoivoisesti töitä Johannesburgista. Kun unelmatyöpaikka radio-ohjelmassa, ihana poikaystävä ja komea naapuri paljastuvat aivan muuksi kuin miltä ensikädeltä vaikuttaa, heittää Trinityn elämä kuperkeikkaa ja nainen tempautuu mukaan elämänsä seikkailuun.

Kirjasarjan ehdottomasti mielenkiintoisin osa on viime vuonna ilmestynyt Team Trinity. Se on kirjasarjan ensimmäinen, jossa käsitellään shoppailun ja treffailun lisäksi myös huomattavasti vakavampia teemoja, kuten rasismia ja Etelä-Afrikan historiaa. Ajallisesti kirja sijoittuu koko sarjan alkuun, eli Trinityn kouluaikaan eteläafrikkalaisessa sisäoppilaitoksessa. 

Trinityn vanhemmat lähtevät puoleksi vuodeksi ulkomaille maailmaa parantamaan. Siksi aikaa Trinity veljineen majoitetaan koulunsa asuntolaan. Ensi töikseen Trinity kohtaa asuntolassa valkoihoisen Jamesin, joka on rasisistisempi kuin yksikään Trinityn aikaisemmin tapaama ihminen. Jamesin asenteet ovat kuin peräisin vanhasta, apartheidin aikaisesta Etelä-Afrikasta. Trinityn nähdessään hän luulee tätä oitis siivoojaksi, mikä saa tytön tietysti raivoihinsa. Kovin retrostikin James pukeutuu, pojan vaatteet kun tuntuvat olevan suoraan 1950-luvulta. Ja miksi James häipyy aina kun Trinityn kaverit ovat paikalla?

Pian Trinity törmää unelmiensa mieheen, muutamaa vuotta itseään vanhempaan Zachiin. Ensin kaikki sujuu auvoisasti, mutta miksi normaalisti niin iloinen ja puhelias Trinity muuttuu pojan seurassa varjoksi omasta itsestään?

Fiona Snyckers käsittelee teinitytön maailmaa taitavasti ja mukaansatempaavasti. Läpi käydään niin ihastukset kuin itsetunto-ongelmat. Kaiken kruunaa salaperäisen koukuttava loppu, joka saa toivomaan mahdollisimman pikaista jatkoa!

Keitä siis itsellesi kannullinen rooibosia, leivo seuraksi melktert ja tempaudu mukaan Etelä-Afrikan Himoshoppaajan mielenkiintoiseen maailmaan! 

Fiona Snyckers: Team Trinity (Modjaji Books, 2013)

Fiona Snyckers: Trinity on Air (Jonathan Ball Publishers, 2010)

Fiona Snyckers: Trinity Rising (Jonathan Ball Publishers, 2008)

 

 

Kulttuuri Kirjat Suosittelen Höpsöä

Macaron-leivoksia, hyväntekeväisyyttä ja vähän chick litiä

Kuppikakut ja chick lit ovat jo vuosia sitten toisensa löytänyt parivaljakko. Mutta milloinkohan lumoavan suloiset macaron-leivonnaiset löytävät tiensä chick litiin? Nehän olisivat aivan lyömätön yhdistelmä!

Tiesitkö, että tänään vietetään Ranskassa ”macaron-leivoksen päivää”? Tätä ihanaa herkuttelupäivää vietetään nyt jo yhdeksännen kerran. 

Päivän tarkoituksena on paitsi juhlia tätä ihanaa leivosta, myös tukea hyväntekeväisyystoimintaa. Maksamalla konditoriassa sopivaksi katsomansa summan, saa vapaavalintaisen macaron-leivonnaisen, jonka tuotto luovutetaan mukoviskidoosiyhdistykselle. (Mukoviskidoosi eli kystinen fibroosi on Ranskassa hyvin yleinen sairaus). Ranskassa macaron-päivän suosio kasvaa vuosi vuodelta ja konditorioiden eteen kerääntyy jonoja jo aamuvarhaisella. Tänä vuonna tapahtumaa onkin päätetty jatkaa sunnuntaille 23.3 asti.

Hienon päivän on ideoinut kukas muu kuin kaikkien konditorioiden kingi Pierre Hermé (jonka vatsaan olen kerran törmännyt juostessani myöhässä hänen kurssilleen, mutta eksyn aiheesta…). Kampanjaan osallistuu Ranskassa yli 80 konditoriaa ympäri maata. Macaron-päivänä on tarjolla vain tätä päivää varten räätälöityjä makuja ja rasioita. Juhlapäivän suosio on viime aikoina kasvanut niin, että tänä vuonna sitä vietetään Pierre Hermèn omissa myymälöissä sunnuntaihin 23.3 asti. Osallistua voi myös netissä. 

 

Mukoviskidoosi on Suomessa poikkeuksellisen harvinainen sairaus (sitä sairastaa alle 65 henkilöä). Mutta mikään ei tietenkään estä lahjoittamasta rahaa mille tahansa sopivaksi katsomalleen hyväntekeväisyyskohteelle, käväisemästä sitten kaupassa ostamassa rasiallisen (tai pari…) macaron-leivonnaisia ja nauttimasta niitä vaikkapa kera hyvän chick litin.

Jos haluat kokeilla leipoa macaron-leivoksia chick lit-tunnelmissa, erinomainen resepti löytyy Marian Keyesin leivontakirjasta Saved by Cake.

P.S. Miksi leivoksesta on päädytty käyttämään suomeksi monikkomuotoa?

 

macarons photorack.jpg

                                                  Nämä maistuvat ihanilta monikossa. 

                                                 Kuva: Photorack

 

Kulttuuri Ruoka ja juoma Kirjat Suosittelen