Chick lit-bloggaajana Radio Moreenin haastattelussa (eli kaikkea sitä tuleekin sanottua)

Kun Radio Moreenin toimittaja pyysi mukaan chick litiä käsittelevään ohjelmaan, ilahduin ikihyviksi.

Täällä Iris ihmemaassa, over and out.” Sieluni silmin näin, miten keskustelisin henkevästi tästä itselleni niin rakkaasta kirjallisuudenlajista. (Valitettavasti sieluni silmät näkivät kuitenkin alter egoni, tuon puheliaan ja ulospäinsuuntautuneen, poikkeuksellisen upean naisihmisen, joka ei jännitä koskaan.)

En vain kauheimmissakaan kuvitelmissani aavistanut, että joutuisin haastattelua edeltävänä iltana hammaslääkäriin, tuohon arkielämän kidutuslaitokseen. Itkin, rimpuilin ja anelin, mutta mikään ei auttanut. Kauhistuttava pora läheni hammastani, enkä voinut sille mitään. (Ja kyllä, se oli juuri niin kamalaa kuin voitte kuvitella.) Ehkä aamuksi sovittu puhelinhaastattelu sujuisi kuitenkin mukavammin, kun hammasta ei särje, lohduttauduin. Ei se sujunut.

Illalla poskeni turposi kuin pullataikina. Kun aamulla avasin suuni, puheeni muistutti lähinnä Harry Potterin kärmeskieltä. Ässät olivat ssssössöä ja ärrät olivat muuttuneet j-kirjaimiksi. Mies kehotti avaamaan käheää ääntä lukemalla Hesaria ääneen. Ei auttanut, sössötin edelleen.

Kun puhelin sitten soi, olin hermostunutta hyytelöä. Jännityksestä huolimatta toivoin, että sanat pysyisivät hallussani, eivätkä karkaisi minulle vahingoniloisesti vilkutellen jonnekin kauas ulottuvistani.

Ensin puhelimessa oli aivan hiljaista. Sitten kuulin pienen äänen. ”Kuuluuko?” Ei kuulu. ”Kuuluuko nyt?” Ei kuulu edellenkään. Ei vieläkään. No nyt kuuluu vähän jotakin.

Vihdoin haastattelu alkoi. Puhelin pysyi hädin tuskin kädessä. Pää oli tyhjä kuin pankkitili. 

Toimittaja pyysi minua määrittelemään chick litin genrenä ja kertomaan, mikä siinä minua kiehtoo. Näin jälkikäteen on hyvä uskotella itselleen, että olisin varmasti vastannut järkevästi, ellei kieleni olisi ollut tilapäisesti halvaantunut. 

Tuijotin illalla kirjoittamaani muistilappua ja lamaannuin kauhusta: lapussa oli kokonaista kolme termiä. Ryhdyin sitten niiden avulla selittämään maanista vauhtia, että chick litissä minua viehättää erityisesti huumori, lämminhenkisyys sekä ajan henki (eli se, kun esimerkiksi nousukaudella chick litissä työskenneltiin hienoissa työpaikoissa ja suurkaupungeissa jne, niin nyt muutetaan maalle/pienille paikkakunnille, tullaan irtisanotuiksi töistä, ryhdytään yksinyrittäjiksi jne.) Ja että mielestäni nämä termit myös kuvaavat genreä melko hyvin. Ja koska muistilapussani ei lukenut mitään muuta, toistin nämä asiat varmemmaksi vakuudeksi vielä pari kolme kertaa. Neljä, tai viisi, paremminkin. Ehkä kuusi. Kuulin kyllä toistavani itseäni, mutta en voinut sille mitään. 

Toimittaja ei keskeyttänyt minua, joten jatkoin neuroottista höpöttämistä. Kerroin pitäväni myös siitä, miten chick lit-kirjailijat ”vanhentavat” hahmojaan itsensä mukana, eli kirjoittavat oman ikäisistään ihmisistä. Monet kirjailijat, kuten Marian Keyes, lainaavat tarinoihin paljon omasta elämästään, mikä tekee hahmoista aitoja. Ja aidon oloisiin hahmoihin on lukijan helppo samaistua, mikä lienee yksi osa chick litin viehätystä. Jokainen sählää joskus (luulisin). (Uskokaa pois, tämäkin kuulosti paljon järkevämmältä omassa päässäni.  Not so much kun kuulin selittäväni näitä radiosta.)

Mitään tämän järkevämpää en saanut sanottua (kärmeskielellä puhuminen on hyvin vaikeaa). 

Viime viikolla ohjelma sitten tuli ulos. Oman äänensä kuulemisen radiosta täytyy olla yksi ihmiskunnan kauheimmista kokemuksista. Verrattavissa liitutaulun kirskuntaan tai hammaslääkärin poraan. Kuka on tuo oudon matalalla äänellä puhuva nainen? Miksi se hihittää kesken kaiken noin omituisesti? Miksi se selittää noin älyttömiä? Miksi, voi miksi, se ei sano mitään järkevää? Se en voi olla minä.

Koska toimittajan kysymyksiä olisi kuitenkin hauska pohdiskella pidempäänkin, kysynkin mikä on sinusta chick litin viehättävin piirre? Miten sinä määrittelisit chick litin? Entä oletko törmännyt chick litiin liittyviin ennakkoluuloihin? 

 

Marian Keyesin reseptillä kenkiä III.jpg

                                                    Marian Keyesin reseptillä tekemiäni kenkäkeksejä.

                                                              Ohje löytyy kirjasta Saved by Cake

Kulttuuri Kirjat Ajattelin tänään Höpsöä

Eowyn Ivey: Lumilapsi

Lumilaps_webft_6564.jpg

On kirjoja, ja sitten on kirjoja. On kirjoja, jotka lukaiset parissa tunnissa ja unohdat ne saman tien. On kirjoja, joiden ääressä jumitat viikosta toiseen, koska ne eivät vain etene. Ja sitten on kirjoja, joiden jokaikisen lauseen ja kielikuvan ääreen haluaisit uppoutua tuntikausiksi, mutta et voi, koska illalla ajattelit lukevasi pari tuntia ja nyt aamu jo sarastaa, töihin täytyy mennä ja arkiaskareet kutsuvat. Kirjoja, joita et päästäisi käsistäsi edes viimeisen sivun luettuasi. Eowyn Iveyn Lumilapsi on tällainen kirja: kaunis kuin kuurankukka, lumoava kuin vastasatanut lumi. Vaikka kirja on sydäntä pusertavan surullinen, se on taianomainen kuin tähtitaivas sydänyönä, eikä sen haluaisi päättyvän – milloinkaan. 

Lumilapsi on mykistävän kaunis, koskettava kertomus, jollaisia tulee vastaan vain harvoin. Kirjailijan inspiraation lähteenä on toiminut venäläinen kansansatu Snegurochka, Lumityttö. 

 Jack ja Mabel ovat lapsettomuutaan sureva viisikymppinen pariskunta, joka muuttaa 1920-luvulla Alaskan lähes asumattomaan erämaahan aloittaakseen elämänsä alusta. Mutta Alaska on julma ja karu paikka ja uusi elämä yllättää raskaudellaan. Pariskunta suree lapsettomuuttaan tahoillaan, ja on kasvamassa erilleen. Kun rankan syksyn jälkeen sataa lumoava ensilumi, Jack ja Mabel rakentavat hetkellisen ilon valtaamina lumesta lapsen. Mutta aamulla lapsi on poissa. 

Pian pariskunnan pihalla alkaa kuitenkin liikkua pieni tyttö, joka kutsuu itseään Fainaksi. Onko tyttö totta vai tarua?

Katso kirjan traileri tästä:

//www.youtube.com/embed/9EPn9GY1g_g

Eowyn Ivey: Lumilapsi (Bazar Kustannus, 2013) Suomennos Marja Helanen.

Englanninkielinen alkuperäisteos: Snow Child (2012)

Kirja oli vuoden 2013 Pulitzer-finalisti. Se on alaskalaisen Eowyn Iveyn esikoisromaani. (Kirjailija on muuten saanut nimensä Taru sormusten herrasta -kirjan hahmon mukaan.) 

Kulttuuri Kirjat Suosittelen Ajattelin tänään