Kun Radio Moreenin toimittaja pyysi mukaan chick litiä käsittelevään ohjelmaan, ilahduin ikihyviksi.

”Täällä Iris ihmemaassa, over and out.” Sieluni silmin näin, miten keskustelisin henkevästi tästä itselleni niin rakkaasta kirjallisuudenlajista. (Valitettavasti sieluni silmät näkivät kuitenkin alter egoni, tuon puheliaan ja ulospäinsuuntautuneen, poikkeuksellisen upean naisihmisen, joka ei jännitä koskaan.)

En vain kauheimmissakaan kuvitelmissani aavistanut, että joutuisin haastattelua edeltävänä iltana hammaslääkäriin, tuohon arkielämän kidutuslaitokseen. Itkin, rimpuilin ja anelin, mutta mikään ei auttanut. Kauhistuttava pora läheni hammastani, enkä voinut sille mitään. (Ja kyllä, se oli juuri niin kamalaa kuin voitte kuvitella.) Ehkä aamuksi sovittu puhelinhaastattelu sujuisi kuitenkin mukavammin, kun hammasta ei särje, lohduttauduin. Ei se sujunut.

Illalla poskeni turposi kuin pullataikina. Kun aamulla avasin suuni, puheeni muistutti lähinnä Harry Potterin kärmeskieltä. Ässät olivat ssssössöä ja ärrät olivat muuttuneet j-kirjaimiksi. Mies kehotti avaamaan käheää ääntä lukemalla Hesaria ääneen. Ei auttanut, sössötin edelleen.

Kun puhelin sitten soi, olin hermostunutta hyytelöä. Jännityksestä huolimatta toivoin, että sanat pysyisivät hallussani, eivätkä karkaisi minulle vahingoniloisesti vilkutellen jonnekin kauas ulottuvistani.

Ensin puhelimessa oli aivan hiljaista. Sitten kuulin pienen äänen. ”Kuuluuko?” Ei kuulu. ”Kuuluuko nyt?” Ei kuulu edellenkään. Ei vieläkään. No nyt kuuluu vähän jotakin.

Vihdoin haastattelu alkoi. Puhelin pysyi hädin tuskin kädessä. Pää oli tyhjä kuin pankkitili. 

Toimittaja pyysi minua määrittelemään chick litin genrenä ja kertomaan, mikä siinä minua kiehtoo. Näin jälkikäteen on hyvä uskotella itselleen, että olisin varmasti vastannut järkevästi, ellei kieleni olisi ollut tilapäisesti halvaantunut. 

Tuijotin illalla kirjoittamaani muistilappua ja lamaannuin kauhusta: lapussa oli kokonaista kolme termiä. Ryhdyin sitten niiden avulla selittämään maanista vauhtia, että chick litissä minua viehättää erityisesti huumori, lämminhenkisyys sekä ajan henki (eli se, kun esimerkiksi nousukaudella chick litissä työskenneltiin hienoissa työpaikoissa ja suurkaupungeissa jne, niin nyt muutetaan maalle/pienille paikkakunnille, tullaan irtisanotuiksi töistä, ryhdytään yksinyrittäjiksi jne.) Ja että mielestäni nämä termit myös kuvaavat genreä melko hyvin. Ja koska muistilapussani ei lukenut mitään muuta, toistin nämä asiat varmemmaksi vakuudeksi vielä pari kolme kertaa. Neljä, tai viisi, paremminkin. Ehkä kuusi. Kuulin kyllä toistavani itseäni, mutta en voinut sille mitään. 

Toimittaja ei keskeyttänyt minua, joten jatkoin neuroottista höpöttämistä. Kerroin pitäväni myös siitä, miten chick lit-kirjailijat ”vanhentavat” hahmojaan itsensä mukana, eli kirjoittavat oman ikäisistään ihmisistä. Monet kirjailijat, kuten Marian Keyes, lainaavat tarinoihin paljon omasta elämästään, mikä tekee hahmoista aitoja. Ja aidon oloisiin hahmoihin on lukijan helppo samaistua, mikä lienee yksi osa chick litin viehätystä. Jokainen sählää joskus (luulisin). (Uskokaa pois, tämäkin kuulosti paljon järkevämmältä omassa päässäni.  Not so much kun kuulin selittäväni näitä radiosta.)

Mitään tämän järkevämpää en saanut sanottua (kärmeskielellä puhuminen on hyvin vaikeaa). 

Viime viikolla ohjelma sitten tuli ulos. Oman äänensä kuulemisen radiosta täytyy olla yksi ihmiskunnan kauheimmista kokemuksista. Verrattavissa liitutaulun kirskuntaan tai hammaslääkärin poraan. Kuka on tuo oudon matalalla äänellä puhuva nainen? Miksi se hihittää kesken kaiken noin omituisesti? Miksi se selittää noin älyttömiä? Miksi, voi miksi, se ei sano mitään järkevää? Se en voi olla minä.

Koska toimittajan kysymyksiä olisi kuitenkin hauska pohdiskella pidempäänkin, kysynkin mikä on sinusta chick litin viehättävin piirre? Miten sinä määrittelisit chick litin? Entä oletko törmännyt chick litiin liittyviin ennakkoluuloihin? 

                                                    Marian Keyesin reseptillä tekemiäni kenkäkeksejä.

                                                              Ohje löytyy kirjasta Saved by Cake.