Ei liene salaisuus, että olen suuri chick litin ystävä. Suomalaiselle chick litille – tai sille, mitä täällä chick litiksi kutsutaan – en sijaan ole koskaan lämmennyt. Myönnettäköön, etten ole montaakaan lajityypin yrittäjää edes lukenut. Yrittänyt olen kyllä useasti, mutta kirjat ovat sitten kökköytensä vuoksi jääneet kerta toisensa jälkeen kesken. Niinpä suhtauduin Maria Rocher’n Enchanté – Hauska rakastua -kirjaankin hyvin suurella skeptisyydellä. Hurmaavan kannen perusteella päätin kuitenkin antaa kirjalle tilaisuuden.

Valmistauduin kirjan lukemiseen huolella. Keitin itselleni kupillisen café au lait’tä ja saatoinpa kenties napata suuhuni macaron -leivoksen, jos toisenkin… Sitten ryhdyin lukemaan ja voi mitä siitä seurasikaan…

Kantensa puolestahan tämä kirja on oikea kirjahyllykaramelli. Vielä sisäkannen ihanat mustavalkovalokuvatkin virittävät oikein pariisillisiin tunnelmiin. Mutta sitten, voi kauhu ja ankeus! Sisältönsä puolesta kirja tekeekin sitten mieli heittää sinne, missä ei Eiffel-torni näy. Enpä voi muuta sanoa kuin oh la la la la la laaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaa, kuten ranskalaisilla on tapana sanoa silloin, kun joku asia oikein ärsyttää. 

Kuten Kirjakaupantäti kirjoittaa Vera Valan kirjasta Kuolema sypressin varjossa, vieras kieli voi olla parhaimmillaan tyylikeinona aivan loistava tunnelman virittäjä. Pahimmillaan se voi kuitenkin pilata koko lukukokemuksen ja saada lukijan aivan kerta kaikkisen ärtymyksen partaalle.. kuten kävi valitettavasti nyt. 

On vaikea ymmärtää, miten kirjailijaa voidaan kirjan esittelytekstissä nimittää ”Pariisin-tuntijaksi”, kun tarinan joka ikinen ranskankielinen sana on kirjan nimestä alkaen kirjoitettu aivan järjestelmällisesti väärin. (Kirjan nimen pitäisi olla muodossa Enchantée, kun on naisesta kysymys). Ja jos ei oikeasti osaa kirjoittaa oikein edes sellaista pientä ja hyvin yksinkertaista sanaa kuin ei, joka on siis ranskaksi NON eikä NO, niin aika heikoissa kantimissa on kirjoittajan ranskan kielen taito, sanoisin. Yksi tai kaksi virhettä menisi vielä huolimattomuuden piikkiin, mutta kun niitä virheitä tulee vastaan ihan joka sivulla, niin lopulta ei kerta kaikkiaan voi olla vetämättä patongin muruja nenään. Tässä muutama esimerkki ranskantaitoisia ilahduttaakseni:

A santé

Je vous dit un choce

C’est just normal

Il ya un petit problem

No

ja niin edelleen ja niin edelleen… 

Ja melkoisen heikoissa kantimissa on kyllä se Pariisin-tuntemuskin, kun esimerkiksi maailmankuulun Plaza Athénee -hotellin väitetään sijaitsevan helsinkiläisen kotoisasti Vuorikadulla eli Rue de Montagnella, kun se todellisuudessa sijaitsee tietysti muotikatu Avenue Montaignella (jolla ei ole vuorten kanssa mitään tekemistä. Katu on saanut nimensä renessanssikirjailija Michel de Montaignen mukaan). 

Vaikea on ymmärtää myös miksi ne harvat Pariisin ”faktat”, joita kerrotaan, ovat joko väärin, tai sitten sellaisia, joita kuka tahansa Pariisin-kävijä tietää. Eikä La Maison Angelina muuten sitten tosiaankaan ole mikään turistikahvila, kaukana siitä! Toisin kuin kirjailija väittää, kahvilan legendaarinen L’Africain on todella maineensa veroinen kaakao, joka oikeasti vie kielen (muttei kielitaitoa) mennessään. Ja jos haluaa toimia kuin aito pariisilainen, kaakaon kanssa kuuluu ehdottomasti nauttia Mont Blanc -kastanjaleivos. Täydellinen makuyhdistelmä! 

Niin. On todella vaikea ymmärtää, miksi tämä kirja on ylipäänsä päätetty julkaista. Se on huonosti kirjoitettu, ankea, synkkä ja täysin kökösti kirjoitettu tarina, joka pursuaa virheellistä / olematonta ranskaa, eikä ole chick litiä nähnytkään. Goodreads -sivustolla joku arvosteli kirjan toteamalla sen olevan ”lähes haitallista”. En voi kuin yhtyä joukkoon. Käsi ärtymyksestä täristen kaadan itselleni toisen kupillisen café au lait’ä ja puuskahdan: Horrible! 

Maria Rocher: Enchanté – Hauska tutustua (Teos, 2012)

                                Angelina -kahvilan legendaarinen Mont Blanc -leivos, kuva: irisihmemaassa