Turhautunut kirjabloggaaja tilittää

Kiroilisin jos kehtaisin. Vaan kun en kehtaa (äiti saattaa lukea tämän ;)). 

Aina ei kaikki mene kirjabloggaajan kirjallisessa elämässä ihan putkeen, kuten olette ehkä saattaneet huomata, jos olette jaksaneet blogia pidempään seurata. 

Mutta joo. Kirjabloggaajana haaveista korkeimmalla ovat aika usein sellaiset hienot kirjailijatapaamiset. Tyyliin "jos tapaisin suuresti ihailemani chick lit -kirjailijan X, niin se olisi kyllä hienointa ikinä". Sitten joskus sellaiseen tulee mahdollisuus, bongaa jonkun tapahtuman jostain (kiitos olemassaolostasi Twitter), päättää tehdä villin teon, tuhlaa ne viimeisetkin pennoset ja lennähtää sinne jonnekin tapaamaan sitä elämää ihmeellisempää kirjailijaa ja huomaa että se on ihan tavallinen kuolevainen olento, ihan samanlainen kuin me kaikki muutkin.

Sen jälkeen on joko kauhean onnellinen, että meni, tai sitten hermoilee siellä tilaisuudessa niin että ne viimeisetkin rauhallisuuden rippeet katoavat, sählää niin, että kirjailijan edestä putoavat ne viimeisetkin kirjapinot, puhuu ihmisten kanssa käsittämättömiä, toivoo lopulta voivansa vain kadota maan alle ja häpeää olemassaoloaan vielä kotiin palattuaankin. Mutta koska ihminen tunnetusti katuu aina enemmän asioita jotka teki,kuin niitä, jotka jätti tekemättä, jälkeenpäin on kuitenkin onnellinen, että meni.

Niih. Noh, nyt niitä kaduttuja asioita onkin sitten kertynyt kuluneina viikkoina ihan enemmän kuin tarpeeksi. Miksi? No ihan kuulkaas omasta syystä. Jos nyt unohdetaan sellainen pieni asia kuin raha, niin tämä kaikki kaatui kirjabloggaajan omaan hermoiluun ja jännittämiseen.

Oletko koskaan ihaillut näin aikuisiällä ketään niin, että kyseisen henkilön tapaaminen tuntuisi vaikka tältä: "IIIIIIIIIK!!! MÄ TAPAAN SEN!!! IHAN OIKEASTI!!! IIIIIIIIIK!"

Myönnän avoimesti, että koska olen mitä ilmeisemmin henkisesti teini, minulla tällaisia kirjailijoita, näyttelijöitä ja muusikoita on liuta, mutta yksi heistä on selkeästi ylitse muiden. Ehkä arvannet, että hän on Marian Keyes. (Ja jos mietit mistä tiedän olevani henkisesti teini, niin sanomalehdessä kerrottiin niin. Kas kun Jojo Moyesin romaania Kerro minulle jotain hyvää ahmivat kuulemma teinit Suomessakin. Että asiasta on siis todisteita ihan mustaa valkoisella. Jojo Moyes muuten kuuluu niihin kirjailijoihin, jotka myös haluaisin tavata.)

NOH. Viime viikolla OLISIN VOINUT ostaa lipun ihan huipputapahtumaan. Ei se mitään, että se järjestettiin Dublinissa. Olisin sitten elänyt vedellä ja leivällä vähän aikaa. Mieskin olisi. Tilaisuuden tuottokin olisi mennyt hyvään asiaan, eli Amnestylle. Mutta kas, koska en ole mljonääri ja töitäkin pitää tehdä, olisin voinut yöpyä siellä vain yhden yön. Kyselin lähes jokaikiseltä ihmiseltä kavereista kampaajaan olenko täysin kajahtanut, jos lähden yhdeksi yöksi Dubliniin, kun minulla olisi vihdoin ja viimein tilaisuus tavata MARIAN KEYES. Ja miehensä HIMSELF. Jokaikinen ihminen vastasi samoin: "et tietenkään ole, lähde ihmeessä, kadut muuten loppuikäsi." No, tässä minä nyt sitten kadun. 

Toinen kirjailija, jonka olen aina haaveillut tapaavani, on "Himoshoppaajan" luonut Sophie Kinsella. Ette usko, miten monta kertaa olen ollut äärettömän lähellä päästä vihdoin ja viimein johonkin tilaisuuteen, kerran jopa bloggaajatapaamiseen, jossa hän olisi ollut. Mutta ei. Joko olen panikoitunut viime hetkellä, tai sitten - kuten tuon bloggaajatapaamisen kohdalla, joka olisi ollut Tanskassa - se oli tarkoitettu vain tanskalaisille, eivätkä tilaisuuden järjestäjät suostuneet joustamaan asiasta milliäkään. Eivät edes Kinsellan kustantajan pyynnöstä.

NOH. Nyt Kinsella olisi - tadaa - ylihuomenna jollain kirjafestareilla Englannissa jossain pikkupaikassa. Kuulin tästä eilen. Että en ehkä tästä lentele nyt viime hetken superkalliilla lennoilla yhtikäs mhinkään.

Juupa joo. Koska kirjabloggaajalla on kirjailijoiden lisäksi myös ihailtuja muusikkoja, menin yhtä sekaisin kuin kaikki muutkin fanit koko Euroopassa tiedosta, että Bruce Springsteen pitää upean omaelämäkertansa tiimoilta signeeraustilaisuuden maanantaina Lontoossa. Meidän taloudessamme asustaa kaksi Bruce-fania, mutta kas, Waterstones-kirjakauppa oli asettanut lippujen ostamiselle kivan pienen ehdon: yksi ihminen saa ostaa vain yhden lipun. Oikeasti. Oikeasti!!!! Liput tulivat myyntiin eilen illalla.

NOH. On sanomattakin selvää, että lipunmyyntijärjestelmä kaatui parin minuutin sisällä. Sitten se saatiin jotenkin kuntoon. Sitten se kaatui taas. Jossain vaiheessa pääsi jo jonoon, sitten jono pysäytettiin, sitten se käynnistyi uudestaan ja niin edespäin. Oli harvinaisen kiva fiilis seurata pikkuista ukkelia, joka välillä käveli, välillä pysähtyi, sitten köpötteli pari askelta taas. 

Kuin ihmeen kautta pääsin kuitenkin ikivanhalla läppärillämme lopulta läpi, ja sain ostettua sen luvatun yhden lipun. Ostin sen miehelle, koska hän on minua vielä paljon suurempi Bruce-fani. Kerrottakoon, että mies yritti koko tämän ajan tietysti päästä älypuhelimella läpi ostamaan minulle lippua. Mutta voi. Jonotussysteemi pysäytettiin taas ja ruudulla näkyvä pikku-ukkeli pysähtyi taas. Sitten se eteni taas pari askelta. Samaan aikaan yritin tietysti itse päästä uudestaan läpi läppärillä. Kunnes pikku-ukkelin alle ilmestyi kammottava teksti: tilaisuus on loppuunmyyty. Vaikka se ukkeli köpötteli edelleen! Hitaasti mutta köpötti kuitenkin. Twitter täyttyi vihaisista kommenteista. 

On vaan ihan käsittämättömän vaikeaa tajuta, miksei yksi ihminen saa ostaa edes kahta lippua kerralla. Nyt kävi niin, että monet saivat liput esim. lapselleen, mutta eivät itselleen, tai itselleen mutta eivät puolisolleen ja niin edespäin. Monet napisivat, että eivät mene ilman toista osapuolta. Niih. Mutta kas, lippuihin sisältyi vielä sekin kiva ehto, että niitä ei voi palauttaa saati vaihtaa toisen henkilön nimelle. Näin ollen tulee siis olemaan useita Bruce-faneja, jotka olisivat voineet lunastaa nämä nyt täysin käyttämättä jäävät liput. Järki?

Ottaa ihan suunnattomasti päähän, mutta minkäs teet. Tiistaiturhautumiseni oli tuikitäydellinen, kun eilen ilmestynyttä uusinta Bridget Jones -kirjaa (Bridget Jones's Baby: The Diaries) ei löytynyt pääkaupunkiseudulta MISTÄÄN. Että sellainen bestseller kirjakauppiaiden näkökulmasta, näemmä. 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Kommentit

Kahvittelija
Kahvia, kiitos!

Ymmärrän turhautumisen hyvin! Ihan älytöntä tuo Bruce-lippujen myyntipolitiikka! Ja Marian Keyes olisi niin mahtavaa tavata. Ja Sophie Kinsellalta kysyisin, että kirjoittaako se muka oikeasti aina niin, että pistää musiikin täysille soimaan, itse en pystyisi muodostamaan yhtä ainoaa ajatusta päässäni, jos taustalla olisi musiikkia (no ehkä joku klassinen musiikki ihan hiljaa taustalla, EHKÄ). (Luin siis tuon Kinsella-jutun jostain sen haastattelusta joskus.) 

Mun veli on tavannut George R. R. Martinin signeeraustilaisuudessa Bostonissa. 

Mä oon joskus nähnyt Reijo Mäen Turun kirjamessuilla.

Lienee selvää, kumpaa meistä sisaruksista on kadehdittu. :)

 

Voit kiitos ihanasta kommentista <3 ja mieleni piristämisestä - purskahdin nauruun kun luin kommenttisi lopun :) 

Tuo lipunmyyntitaktiikka oli tosiaan ihan käsittämätön. No, ainakin se pikku-ukkeli oli varmaan tyytyväinen, kun sillä ei ollut kiire mihinkään.

Tuo olisi mitä mainioin kysymys Kinsellalle, sillä hiukan tosiaan epäilyttää moinen kirjoitustaktiikka. Luovat ajatukset katoaisivat multakin yhtä nopeasti kuin olisivat syntyneetkään. Siis jos niitä nyt ylipäänsä syntyisi. 

Todennäköisesti en kuitenkaan saisi sen paremmin Marian Keyesille kuin Sophie Kinsellalle hermostuksissani pukahdettua sanaakaan (mutta ehkä voisin kirjoittaa tuon sun kysymyksen ylös ja ojentaa sen sitten Kinsellalle sitten hiostuneesta kourastani?) Brucen kohdalla varmaan pyörtyisin. Ainakin tulisi persoonallinen valokuva. (Jep, hintaan olisi kuulunut myös kuva Brucen kanssa).

Marian Keyesille tviittasin viime viikolla jonkun kysymyksen, kun sillä oli joku videokyssärijuttu. Sitten olin viikon ihan täpinöisssäni, että "SE SANOI MUN NIMEN SIINÄ VIDEOLLA!!! MARIAN KEYES SANOI MUN NIMEN!!" (koska ymmärrettävästi olin tietenkin ihan ainoa kuka sille tviittasi ja näin ollen siis myös ihan ainoa, jonka kysymykseen se vastasi nimellä tervehtien. Että ollaan tässä vähän niin kuin bestiksiä nyt.)

mystery
Vision One

Ihanaa , voin vaan uskoa tuon tunnemyrskyn :D mulle maailmankaikkeuden isoin esikuva ja inspiraation lähde on Patti Smith, ja olen ehkä onnekkain ihminen koskaan kun hän vaan ihan randomisti tuli kotikaupunkiini tänä kesänä signeeraamaan kirjojaan. Siis tänne. SIIS TURKUUN. Pikkuiseen kirjakauppaan 500 metrin päässä kämpästäni. Mulle yhtään kenenkään muun julkkiksen tai muusikon tapaaminen ei ois voinut olla isompi juttu, ellei sitten mennä sellaisiin kuolleisiin taiteilijoihin kuin Janis Joplin tai John Lennon. En vieläkään tajua että koko asia tapahtui :D

Ja sitten tuosta itsensä nolaamisesta, niin Paperi T vie multa jotenkin ihan täysin järjen. Flow-festivaaleilla hän oli yhtäkkiä anniskelualueella noin 30 cm päässä musta, mistä järkytyin vähän liikaa. "Kuiskasin" eli puoliksi huusin kaverini korvaan "KATO PAPERI T!!!!!" ennen kuin kerkesin ajattelemaan yhtään pidemmälle. Hän ja koko seurueensa kääntyi katsomaan, meinasin kuolla häpeästä loppupäivän :D

 

 

EIKÄ!!!Siis Patti Smith kävi Turussa signeeraamassa kirjojaan? Sulla kävi kyllä aivan uskomattoman ihana tuuri!! Ihan mahtavaa! Pakko kysyä: saitko sanottua hänelle mitään? Tai kuivuiko suu jotenkin ihan kummallisesti yhtäkkiä ja puhekyky katosi? Voi että, oon kyllä tosi iloinen sun puolesta :D.

Ja sitten tuo Paperi T :D :D :D :D. Apua kun naurattaa :D Hän itse oli varmaan kyllä ihan mielissään :D Tuo "kuiskaushuutaminen" kuulostaa jotenkin ihan hämmentävän tutulta :D.Oikeasti on NIIN huojentavaa ja ihanan terapeuttista lukea näitä kommentteja :D. 

mystery
Vision One

No niinpä, melkein pyörryin kun asiasta kuulin! hän kävi Ruisrockin keikkansa yhteydessä siis samalla moikkaamassa faneja Sammakon kirjakaupassa. Signeeraus oli järjestetty hyvin liukuhihnamaiseksi ja nopeaksi, jotta mahdollisimman moni halukas pääsi Pattin näkemään, mikä oli ihan reilua, jono oli kuitenkin monta sataa metriä. Ei siis ollut lupaa jäädä juttelemaan. Mutta aurinkoisesti me toisillemme hymyiltiin ja se oli jo ihan hullun ihanaa! Nyt on kahdessa hänen kirjassaan signeeraus kun äitikin oli mukana :) 

Ja joo itseäkin nyt jo naurattaa tuo Paprun tapaus, silloin teki lähinnä mieli itkeä :'D

 

Ilana

En halua kääntää veistä haavassa, mutta olisit toki ollut tervetullut punkkaamaan meille (vierashuone löytyy). Ensi kerralla kysäiset sitten rohkeasti vaan! Eiköhän noita irkkukirjailijoiden tilaisuuksia täällä Dublinissa kuitenkin järkätä vähän useammin kuin sielläpäin maailmaa :)

Voi kiitos Ilana sä olet IHANA!! <3 Mä nyt sitten otan vihjeestä vaarin ja tartun tarjoukseesi heti seuraavan kirjatilaisuuden tullen :D. Jos se on siis oikeasti ok, ja vierashuone vapaana silloin :D. Jotenkin tosiaan voisi veikata, että nuo ihanat irkkukirjailijat tosiaan hieman useammin sielläpäin noita tilaisuuksiaan pitäisivät :D. Nyt käyvät huhut kuumina, että josko Brucekin sinne Dubliniin tulisi kirjojaan signeeraamaan, mutta katsotaan miten käy...Oletko muuten huomannut, että Marian Keyes pitää nykyisin kolumnia Good Housekeeping -lehdessä? :) Bongasin tuo tiedon jostain ja sitten ei kun ympäri kaupunkia ko. lehteä etsimässä. Eilen vihdoin löysin ja ääneen repesin, kun se Marianin kirjoittama juttu oli niin hupaisa. Käsitteli sellaista öööh, hivenen tuttua aihetta kuin "miten selvitä vaatekaupasta ulos ostamatta mitään, jos on yli-innokas myyjä" :D 

Ilana

Joo, totta kai on OK. Ei me suomalaiset puhuta lämpimiksemme ;) Vierashuone vetää kaksi henkeä eli myös miehesi on tervetullut, jos haluaa/pääsee sitten mukaan.

Haha, hyvä kyllä tuo Marian Keysin jutunaihe! Mä olen opetellut sanomaan myyjille: "Kiitos kovasti, mietin vielä ja saatan sitten tulla takaisin." Ja joskus saatan mennäkin. Viime viikolla just juoksutin myyjiä parissakin kenkäkaupassa ja muistutin itselleni, että se on niiden työtä ja ettei tarvitse olla huono omatunto, jos ei sitten ostakaan mitään...

Kommentoi