Kadonnutta tyyliä etsimässä, osa 1 – Kirjabloggaaja kampaajalla

Niinpä niin. Kirjailija Marcel Proust etsi kadonnutta aikaa madeleine-leivosta mutustellen, minä puolestani etsiskelin viime viikolla kadonnutta hiustyyliäni. Hiuskuontalo kun oli päässyt kuukausien saatossa, miten sen nyt sanoisi, noh, pahasti räjähtämään, työkiireiden takia kun ollut ehtinyt pitkiin aikoihin kampaajalle. Koska tiedossa oli eräs tärkeä tilaisuus, tajusin sitten viime viikolla, että kampaajalle oli päästävä nyt eikä heti. Siispä luottokampaajan numero äkkiä esille, tekstari matkaan ja sitten vain odottelemaan.

Mutta koska satumaisen hyvä tuuri on ainainen kumppanini, seuraavana aamuna minua odotti kampaajalta tekstari, jossa luki: ”ole hyvä ja tarkista kampaajallesi lähettämäsi viestin numero”. Näettehän ongelman… Viestini lähti kampaajalle, vastaus tuli kampaajan numerosta… What…? Tarkistin sitten kiltisti mihin numeroon olin sen viestini oikein lähettänyt ja ihan tismalleen oikein ne numerot siellä olivat. Kuitenkin viesti oli ajautunut täysin väärään paikkaan. Outoa. Eipä siis muuta kuin tekstaamaan uudestaan, peläten pahinta. Mutta luojan kiitos luottokampaajaani ei ollut vaihtanut numeroa, muuttanut maasta, tai mikä kamalinta, halunnut vältellä minua. Jostain oudosta syystä ensimmäinen viestini vain oli mennyt oikeasta numerosta huolimatta väärään paikkaan. Kampaajalta kuitenkin löytyi aika peräti seuraavalle päivälle, joten valtakunnassa kaikki hyvin.

 

kampaamon kello pinkki rajattu tumma.jpg

 

Olen tässä aika monta kertaa käyttänyt termiä luottokampaaja, ihan vain siksi, että sellaisen löytäminen on elämän ihanimpia asioita, I kid you not. Olen tässä viime päivinä lukenut Marian Keyesin lähes uunituoretta kirjaa Making It Up As I Go Along ,joka on kokoelma hänen eri lehtiin kirjoittamiaan juttuja. Marian on oivaltanut saman asian – luottokampaajan tärkeyden sekä myös sen, miten kamalaa on joutua täysin vääränlaiselle kampaajalle.

Keyesin kirjasta löytyy hysteerisiä esimerkkejä molemmista. Minun kamalin kampaajakokemukseni oli ehkä se, kun joskus vuosia sitten tällainen aivan vääränlainen kampaaja päätti tehdä kampauksestani tosi ”coolin”. Olisi kai pitänyt huolestua, kun kuulin, että hän halusi leikata minulle kampauksen, joka olisi tosi ”rock” ja ”sexy”. Ongelma piili siinä, etten halunnut olla ”rock” enkä ”sexy”. No en ainakaan ”rock”. Kun kampaus oli valmis, peilistä katsoi naispuolinen Michael Monroe.

Ei niin, että Michael Monroessa mitään vikaa olisi. En vain halunnut näyttää hänen tummahiuksiselta klooniltaan. Toisella vääränlaisella kampaajalla oli puolestaan pakkomielle tehdä vastusteluistani huolimatta luonnonkiharista hiuksistani piikkisuorat. Niinpä hän veti ne suoristusraudalla suoriksi niin suurella vimmalla, että koko tuoli lähti mukaan. Siellä minä sitten liu’uin tuolissa jonnekin keskelle lattiaa kampaajan vetäessä hiuksiani niin kovaa, että ihmettelen edelleenkin miten yksikään hius jäi päähän kiinni. 

Arvaatte varmaan, että viimeistään tällöin tajusin, miten tärkeää olisi löytää kampaaaja, joka ymmärtäisi minua, johon voisin luottaa aina sataprosenttisesti pelkäämättä, että ehkäpä seuraavan käyntini jälkeen peilistä tuijottaakin taas tunnettu miespuolinen rocktähti. 

Kun sitten varasin ensimmäistä kertaa ajan tulevalle luottokampaajalleni, jännitti kovasti. En osannut arvata, miten kivaa kampaajalla voisi olla. Enkä sitä, että jonain päivänä tämä kyseinen kampaaja tulisi tuntemaan tyylini niin hyvin, että hän olisi ainoa ihminen maan päälle, jolle uskaltaisin antaa täysin vapaat kädet niin hiusvärini kuin kampaukseni suhteen.

Kun sitten eräänä päivänä huomasin, että kampaamo oli lopettanut toimintansa, hyvä etteivät hiukseni harmaantuneet sen siliän tien. Onneksi pian kävi ilmi, että luottokampaajani olikin päättänyt perustaa oman kampaamon, Hiusmuotoilu Pinnin & Kamman. Sinne siis suuntasin nytkin, etsimään kadonnutta hiustyyliäni.

Menin kampaajalle tämän näköisenä:   

vanha kampaus rajattu kuva pikkuriikkinen.jpg

Ja palasin kotiin tällä upealla värillä & kampauksella varustettuna (ihana väri ei valitettavasti pääse kuvassa kunnolla esille):

uusi kampaus V rajatttu pikkuriikkinen.jpg

Luottokampaajallani käynnin kruunasi kupillinen kauniista kupista tarjoiltua kahvia…

kampaajalla kuppi kahvia pieni kuva.jpg

sekä rupattelu kaikesta tärkeästä, kuten siitä, miten erinomainen kirjailija Marian Keyes on. Kampaajaltani lähdin jälleen kerran kuin uutena ihmisenä, onnellisena hymy kasvoilla sädehtien!

Jokos arvaatte mihin suuntasin seuraavaksi kadonnutta tyyliäni etsimään…?

 

kuvat: Piia Lehtonen, irisihmemaassa

 

Kommentit (4)
  1. Reps :D!! Itsellä alkaa käydä mahdottomaksi hiusten värjäys minkään väriseksi… viime kerran jälkeen alkoi päänahka kuoriutua ja hiuksia lähteä :(. Ts. edessä on paluu luonnolliseen maantienväriin ;). Mutta omalla kokemuksella ”kullanvaalea” tarkoittaa nimenomaan oranssinkellertävää pääsiäistipua ja ”tuhkanvaalea” sitten taas sinertävänharmaata. Hieno uusi tukka sulla!!

    1. Kiitos kehusta ja kommentista 🙂 Voi kauhu mikä koettelemus ollut sulla tuo värjäääminen, en mäkään uskaltaisi värjätä enää tuollaisen jälkeen :(. Veikkaisin, että ”maantienvärinen” tarkoittaa kaunista, luonnollista vaaleaa hiusta :). Luonnonvaaleissa hiuksissa on käsittääkseni se(kin) ihana puoli, ettei niistä erotu se ensimmäinenkään harmaa hius… kun taas tummista ne sojottavat esillä sillä tavalla, etteivät taatusti jää huononäköisimmältäkään huomaamatta 🙁 Eipä niissä muuta vikaa olisi kuin että vanhentavat. 

      Mulle teki kampaaja nyt värjäämisen yhteydessä sellaisen Nitro ei kun Niophlex-käsittelyn, joka suojaa hiuksia kemiallisten käsittelyjen aikana ja niiden jälkeen. Teki ainakin omille hiuksille tosi hyvää. 🙂

  2. Voi sain pienen hepulin juttuasi lukiessa :D. Ensiksi kiitos ihanista kehuista, kampaajani on kyllä ihan todella huippu, sekä kampaajana että ihmisenä 🙂 En tiedä mitä tekisin, jos hän päättäisi yhtäkkiä vaikka vaihtaa alaa. Maailma romahtaisi. Ymmärrän siis tuntosi todella hyvin.

    Luottokampaajalla käyminen on tosiaan parasta mahdollista terapiaa: voi purkaa sydäntä, voi jakaa yhteisiä kokemuksia, voi kuunnella toivomaansa musiikkia, tai jos siltä tuntuu, voi olla ihan hiljaa (no harvemmin tuntuu, välillä melkein nolottaa oma puheripuli). Mäkin sain juuri houkuteltua siipan ekaa kertaa Pinni&Kampaan! Hänen oma luottoparturinsa (jolla oli käynyt vuosikausia) oli kuukausien tauolla, joten huomasin tilaisuuteni koittaneen ;). 

    Apua tuo blondauskokemus :D. Ei saisi nauraa, yhtään, mutta… anteeksi hepuli :D. Tiedätkö mä joskus teininä päätin värjätä hiukset itse, ostin jotain ”mustanruskeaksi” väitettyä väriä, kuvitellen, että se ois a) jotenkin ihanan kahvinruskea sävy ja b) sellainen pesuissa pois lähtevä kevytväri… Vaan kun ei. Ensinnäkin hiuksista tuli PIKIMUSTAT. Siis sellaiset oikein korpinmusta. Uh.

    Kipitin kovaa vauhtia silloiselle kampaajalleni (tää oli jotain vuosikymmentä, öh, noh, a very very long time ago), joka valaisi, että sävyn nimi tarkoittaa ”oikeasti” mustaa (jaa, miksi sitten se sana ruskea siinä ollenkaan?) ja että se on kestoväri. No sitten se joutui tekemään jonkun ihmeellisen värinpoisto-operaation, hiuksista poistettiin se musta väri, blondattiin???  (en pystynyt katsomaan siinä vaiheessa peilistä ollenkaan) ja sitten semmoinen suht normaali ruskea väri päälle. Monta käsittelyä vaati se mustan värin poisto ja blondaus päälle, huh. En vieläkään tajua miten hiukset kesti sen. Hei mutta mehän oltais tyylikäs pari, sinä kananpojan keltaisissa ja minä korpinmustissa hiuksissa?! 😀 *tikahtuu nauruun*

    Ja voi… tuo miehelle esitetty kysymys ”mitäs tykkäät?” ja sitten käydään kaikki vaihtoehdot läpi, että mistä… 😀  😀 😀 

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *